tiistai 15. marraskuuta 2016

Aurinkokuningas oli oikeassa


Pienen ruskean tuolin selkänojan alareuna on lohjennut. Ryhdyin korjaamaan sitä. Siistin vauriokohdan reunan jyrsimellä ja viimeistelin työn taltalla. Sitten valmistin tarkasti oikean muotoisen korjauspalan, jonka liimasin paikalleen. Liimauksen kuivuttua työstän korjauspalan niin, että siitä tulee tarkasti oikean muotoinen, eikä korjaus enää maalauksen jälkeen erotu lainkaan.

Opettaja kävi katsomassa työtäni yllä olevan kuvan mukaisessa vaiheessa - liimauksen jälkeen, ennen muotoon työstämistä. Hän tarkasteli sitä, oli hetken hiljaa ja sanoi sitten lempeällä äänellä: "Kuule Tapsa. Seuraavan kerran, kun teet tällaisen korjauksen, valmista korjauspala oikeasta puulajista.".

Voi perkele.

Onhan siinä selkänojassa - kahden sentin päässä korjauspalan reunasta - maalipinta lohjennut sillä tavoin, että sokea Reettakin näkee, mistä puusta selkänoja on valmistettu. MÄNNYSTÄ. Ja kuten kuvasta näkyy, olen valmistanut tuon hienosti muotoillun ja huolellisesti paikalleen liimaamani korjauspalan KOIVUSTA.

Vahinkohan ei ole sikäli suuri, että tuoli maalataan korjauksen jälkeen eikä väärästä puulajista valmistettu korjauspala erotu lopputuloksesta mitenkään. Mutta on tämä silti amatöörimäinen virhe, jollaista ei pitäisi enää koulutuksen tässä vaiheessa sattua. Ei auta selitellä silläkään, että tuolissa - sen jaloissa - on koivua. On hyvin tavallista, että näissä vanhoissa tuoleissa on useita eri puulajeja. Olihan siinä kunnostamassani harmaassa tuolissa (josta tuli vihreä) kuusta ja koivua.

Aurinkokuningas oli oikeassa.

Anteeksi kuinka?

Että mitenkö Aurinkokuningas tähän liittyy? No siten, että jääkiekkovalmentaja Juhani Tamminen, jota on myös Aurinkokuninkaaksi kutsuttu, on sanonut, että 90-prosenttinen keskittyminen tuottaa 50-prosenttisen tuloksen.

Tuo on niin totta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti