torstai 7. joulukuuta 2017

Bellman-tuolin rekonstruktio valmistui


Kaikkeen sitä tuleekin ryhdyttyä. Onneksi en aloittaessani tiennyt, mihin olen ryhtymässä. Olisi loppunut usko heti kättelyssä. Opettajalle kun tämän mainitsin projektin valmistuttua, niin hän virnisti ja sanoi, että "minä kyllä tiesin, mutta en puhunut mitään". Ja hyvä kun ei puhunut. Olisi jäänyt melkoinen määrä oppia saamatta.

Mutta palataanpa ihan alkuun.


Tässähän tämä alkuperäinen Bellmanni on. Valkoinen, osiltaan täydellinen ja liitoksiltaan ehjä. Vain istuinosa oli parista kohtaa halki ja istuimen etukulmat olivat kuluneet pyöreiksi. Tuolin säilytys kylmässä varastotilassa oli aiheuttanut vaurioita vain pintakäsittelyyn. Maalipinta oli monesta kohtaa lohkeillut paljastaen joko alempana olevia maalikerroksia tai ihan puupintaa.

Kun näin tuolin ensimmäisen kerran, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tiesin heti, että tästä tulee minulle projekti. Tai oikeastaan kaksi projektia: entisöinti ja rekonstruktion valmistus. Nämä projektit ovat myös näyttöjä eli teen niistä tutkintosuoritukset kaikkiaan neljään tutkinnon osaan. Näistä olen kertonut jo viime keväänä julkaisemassani tekstissä, joten en toista asioita tässä. Entisöintiprojektista puolestaan on kertomus täällä, joten siitäkään ei nyt sen enempää.

Entisöintiprojektin aloitin huhtikuussa ja se valmistui lokakuussa. Ei siis mikään pikaprojekti - erityisesti kahdesta syystä: (1) haluan oppia näistä projekteista mahdollisimman paljon ja koska opin parhaiten ottamalla itse asioista selvää, menen näissäkin projekteissa aitojen yli yleensä korkeimmista kohdista; (2) tuolista löytyi työn aikana yllätyksiä, joiden myötä projektin työmäärä ja vaikeusaste kasvoi olennaisesti.


Rekonstruktion valmisteluun kävin käsiksi jo kesällä entisöintiprojektin ollessa kesäloman ajan tauolla: piirsin tuolista mittapiirrokset. Kesäloman jälkeen aloitin sitten varsinaisen valmistuksen.

Jo alussa oli tiedossani, että tästä tulee vaativa projekti, mutta kuinka vaativa, se selvisi vasta myöhemmin. Ensinnäkin tuoli on hyvin monimutkaisen muotoinen - selkänojan keskiosa on joka suuntaan kaareva eikä keskellä oleva ruusuke ole ihan helppo kaiverrettava. Kaikki muutkin selkänojan osat ovat kaarevia ja niissä on koristeuria, enkä ole koskaan aiemmin edes kokeillut koristeveistoa.

Toinen vaativuusastetta merkittävästi nostava seikka on alkuperäiskappaleen hyvä kunto - koska tuolin kaikki liitokset olivat tiukat, en halunnut purkaa tuolia (= ei korjata sitä, mikä ei ole rikki), joten en voinut ottaa valmistettavista osista mittoja ilman, että ympäröivät osat ovat häiritsemässä. Tästä syystä myös eräiden liitosten toteutustapa piti arvata, kun asiaa ei voinut purkamalla selvittää.

Kolmas vaikeuttaja oli sitten se entisöintiprojektin yllätys: tuolista löytyi maalinpoiston yhteydessä kapeita koristeuria, joiden olemassaolosta ei projektin alussa ollut mitään tietoa. Toki ne on sisällytettävä rekonstruktioon, joten sain tässä harrastaa koristeveistoa koko rahalla ja ylikin.

Alla olevassa kuvassa näet alkuperäisen tuolin entisöinnin jälkeen. Entisöinnin yhteydessä tuolin väri muuttui valkoisesta punaruskeaksi. Tämä väriasia tarkentui entisöintiprojektin alkuvaiheen (= lähtötilanteen kartoitus) löydösten myötä: tuolista kun löytyi peräti 10-11 maalikerrosta, joista alimpana oleva punaruskea tempera osoittautui tuolin alkuperäiseksi väriksi. Omistaja halusi, että näistä tuoleista tulee alkuperäisväriset, mitä itsekin pidän parhaana valintana. Toki olisi ollut perusteltua ottaa tavoitteeksi myös jokin muu tuolissa sen elinkaaren aikana ollut värisävy, mutta alkuperäisiä on aina vain yksi.


Sitten töihin.


Mielestäni tuolin selkäranka on sen takajalat. Siksi on luontevaa aloittaa valmistus näistä. Mallikappaleena oleva alkuperäiskappale on tässä alasti ja nätisti - maalinpoisto alkaa olla lopuillaan.

Tuolin valmistusmateriaalina on - kuten vanhoissa tuoleissa usein - koivu kaikkialla muualla paitsi istuinosassa, joka on mäntyä. Tähän rekonstruktioon minulla on tilaisuus hyödyntää taatusti kuivaa puutavaraa, sillä koulussa on poistettu käytöstä vanhoja kangaspuita. Niiden koivupuiset osat olemme ottaneet talteen ja kierrätämme ne uusien huonekalujen osiksi.


Tässä aihiot: vasemmalla takajalat, keskellä ylhäällä sarjat, keskellä alhaalla jalkojen välinen tukiristikko ja oikealla etujalat.


Sitten sahaan aihiot selkänojan keskiosaa varten. Tässä hyödynnän pahvista leikkaamaani mallia ja osat valmistan tuoreemmasta koivulankusta, sillä kangaspuiden osat ovat liian kapeita näin kurvikkaiden kappaleiden valmistamista ajatellen.


Selkänojan keskiosan ristikon osien liitos on vielä helppo tehdä.


Sitten viimeiset koivusta valmistettavat osat eli hartialauta ja selkänojan alaosan vaakapuu. Tässä vaiheessa osat ovat vielä reilusti ylikokoiset, mutta kuitenkin jo oikeaan kaarevuuteen sahattuina. Mallikappaleena olevassa entisöitävässä alkuperäistuolissa on tässä kohdin jo pohjamaali - temperan alle sopii hyvin liitupohjuste, jonka olen itse valmistanut liimavedestä, liitujauhosta ja valkoisesta pigmentistä.


Nyt alkaa mennä vaikeaksi: selkänojan keskiosahan on kaareva myös toiseen suuntaan. Tämä kaarevuus olisi helppo hahmottaa, jos alkuperäisen tuolin purkaisi, mutta se ei nyt käy. Tarkasti eri suunnista tähtäilemällä ja pahvimalleja leikkaamalla löydän oikean muodon.


Tässä toinen selkänojan keskiristikon osista valmiiksi sahattuna. Osa on tosiaankin kaareva joka suuntaan. Ei mikään helppo homma näiden muotoilu, eikä jatko ole sen helpompaa.


Herkistellään kuitenkin vielä hetki näiden kauniisti kaartuvien osien äärellä.


Seuraavana työvaiheena on urien kaiverrus. Tätä työvaihetta varten ostan muutamia koristeveistotalttoja. Näiden merkki on Pfeil ja vaikuttavat laatutuotteilta. Toki niistä on pidettävä hyvä huoli eli käytön aikana terää ei saa päästää tylsymään, vaan sitä pitää teroittaa usein. Monesti jo pelkkä terän pyyhkäisy nahanpalaa pitkin riittää palauttamaan terävyyden.


Ennen ruusukkeen kaivertamisen aloittamista piirrän kuvion huolellisesti. Alkuperäistä tuolia tutkiessani huomasin, että ruusukkeen ulkokehän kuvio on 11-osainen, sisempi kuvio puolestaan 12-osainen. Koska ruusuke on pienempi kuin kolmioviivaimeni, en voi merkitä kulmia suoraan viivaimen avulla, vaan leikkaan pahvista mallin tarvittavasta 33 asteen kulmasta.


Hartialaudan ja takajalkojen väliset liitokset tuottavat päänvaivaa, koska en pysty näkemään alkuperäisestä tuolista, miten nämä liitokset on tehty. Ainoa varma asia on puunaula, joita on yksi kummallakin puolella. Osiin tarvittavien loveuksien muodot yritän päätellä parhaani mukaan, ja ennen liitosten tekemistä valmistan prototyypin. Siihen syntyvä liitos on erittäin luja, joten teen tuoliin samanlaiset.


Takajalkojen liitoslovien muotoilu vaiheessa.


Liitokset onnistuvat. Mutta vieläkään ei voi huokaista - vaativia työvaiheita on edelleen edessäpäin ihan riittävästi. Kieli keskelle suuta ja takaisin hommiin.


Nyt on kiva työvaihe menossa: takajalkojen muotoilu. Kolmea erilaista höylää, kahta erilaista viilaa ja kahta erikarkeuksista hiomapaperia käyttäen haen oikean muodon. Työvaihe vaatii lukemattomia tarkistuksia, jotka teen silmämääräisesti. Voisihan tässä käyttää vaikka profiilikampaa apuna, mutta näen tässäkin oivallisen oppimismahdollisuuden: hyvän puusepän pitää osata katsoa silmällä, milloin osa on oikean muotoinen. (Tosin eihän minusta puuseppää tule, vaan artesaani, mutta puusepäntaitojahan nämä ovat.)


Selkänojan keskiosa valmiina. Ruusukkeen veistäminen ei loppujen lopuksi ollut pahakaan homma. Eihän siitä ihan täydellistä tullut, mutta koulutuksen tässä vaiheessa pidän tätä kuitenkin kelvollisena tekeleenä.


Tuolin jalkojen sisäsärmien viiste miellyttää ainakin tekijän silmää tavattoman paljon.


Harjannostajaiset. Bellman-rekonstruktioni on tässä ensimmäistä kertaa kokonaiseksi tuoliksi koottuna.


Istuimen kiinnitys menossa. Kuvassa näkyy hyvin tämän tuolin suunnitteluvirheet: ensinnäkin istuinlevyn etunurkat ovat ohennetut, mikä heikentää niiden kestävyyttä merkittävästi, ja toiseksi istuimen kiinnitystapa ei salli puun luontaista elämistä, joten on jokseenkin varmaa, että ennen pitkää tämänkin tuolin istuinosa halkeilee ja murenee samalla tavoin kuin alkuperäisenkin tuolin istuimelle on käynyt. Mutta rekonstruktio valmistetaan täsmälleen alkuperäisen mukaiseksi, joten näillä mennään.


Bellman-rekonstruktio pintakäsittelyvalmiina. Tässä kohtaa voi jo vähän puhallella. Urakan loppuosa on enää maalaamista, ja se on jo kerran harjoiteltu. Pitää vain olla tarkkana niiden kapeiden koristeurien kanssa, ettei tuki niitä maalilla.


1.12.2017 kello 11.34 tuoli on valmis. Nyt se saa tässä kuivahtaa pari viikkoa ja sen jälkeen tuoli pääsee loppusijoituspaikkaan. Sitten otan vielä viimeiset kuvat valmiista tuolikaksikosta. Tässä kirjoituksessa olevat kuvat on otettu erilaisissa valaistusolosuhteissa, joten tuolien värit saattavat näyttää hieman erilaisilta. Olisi hyvä, jos koulussa olisi asianmukaisella päivänvalolampulla ja valkoisella taustalla varustettu paikka projektien valokuvausta varten, mutta ei ole ja ilman on siis pärjättävä.

Huh mikä projekti! Kyllä tässä välillä oli usko omiin taitoihin lujilla, mutta sellaisina hetkinä muistutin itseäni kuunsirpistä. Se on retkeilyblogini lukijoille tuttu juttu. Neljä retkeä läpi Suomen -kirjan kirjoittaja Erkki Lampén kuvailee väsyneenä kävelemistä (mikä on minulle pitkänmatkankävelijänä tuttu tilanne) näin: "Paras tunne kävellessä on se, kun jatkaa, vaikka ei haluaisi. Silloin kipu säteilee huumeena ympäri kehoa ja tahto erottuu mielen sumusta kuin metsän ylle nouseva kuunsirppi.". Vaihdetaan vain kävelemisen tilalle puutyöt ja kivun tilalle epätoivo, niin sitaatti kelpaa näihin hommiin lähes sellaisenaan.

Tämä projekti on osoittanut todeksi myös yhden ihan itse keksimäni viisauden, jonka voi sanoa lähes mistä tahansa ehkä vaikealtakin vaikuttavasta asiasta: ei se tekemistä kummempaa ole.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Huippumaali haussa IV: munaöljytempera


Jos aiemmat osat huippumaalin hausta ovat lukematta, niin löydät ne näiden linkkien takaa:


Tähänastisten maalauskokeilujeni myötä olen päätynyt tykkäämään eniten munaöljytemperamaalista. Ken haluaa laajemmin perehtyä temperamaalaukseen, voi lueskella aiheesta esimerkiksi taiteilijatarvikkeiden nettikauppa Minoan sivuilta. Myös tuttu ja turvallinen Google antaa runsain mitoin hakutuloksia, joista osa on hyödyllisiä.

Munaöljytemperan perustana on kananmunan sisältämä lesitiini, jonka molekyylien toiset päät ovat vesihakuisia ja toiset taas vesipakoisia. Näin lesitiinimolekyylien avulla on mahdollista sekoittaa vettä ja öljyä emulsioksi. Kun munaöljytemperasekoituksessa oleva vesi haihtuu, muodostuu veteen liuenneina olevista proteiineista maalikerroksen pinnalle ristikkomaisia sidoksia, jolloin pinta kuivuu. Maalin kuivumisen edistyessä näistä sidoksista muodostuu kolmiulotteinen ristikko, minkä ansiosta kunnolla kuivunut temperamaali on erittäin kestävää.

Munaöljytempera on vain yksi variaatio temperamaalien laajassa kirjossa, tai ei oikeastaan vain yksi, vaan kokonainen ryhmä maalityyppejä. Yksinkertaisimmillaan munaöljytempera valmistetaan sekoittamalla keskenään sama tilavuus raakaa kananmunaa, keitettyä pellavaöljyä (vernissaa) ja tislattua vettä (akkuvesi käy). Joissakin resepteissä käytetään kananmunasta vain keltuainen, joissakin käytetään vernissan sijaan jotain muuta öljyä, ja näiden munaöljytemperamaalien lisäksi on olemassa vielä ainakin vahatemperaa ja kaseiinitemperaa.

Minä olen kokeillut vain tuota yksinkertaista munaöljytemperaa, jonka valmistan seuraavasti:

  1. Otan ainekset pöydälle muutama tunti ennen sekoittamista, jotta ne ovat varmasti tasalämpöisiä (huoneenlämpö).
  2. Rikon kananmunan mitta-astiaan ja panen merkille muna-aineksen tilavuuden. 
  3. Sekoitan keltuaisen ja valkuaisen keskenään.
  4. Kaadan munan pulloon.
  5. Mittaan mitta-astiaan saman tilavuuden vernissaa.
  6. Kaadan osan vernissasta pulloon.
  7. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.
  8. Kaadan loput vernissasta pulloon.
  9. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.
  10. Mittaan mitta-astiaan saman tilavuuden akkuvettä.
  11. Kaadan veden pulloon.
  12. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.
  13. Lisään pulloon puoli teelusikallista Atamonia säilöntäaineeksi.
  14. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.

Temperaemulsioni on nyt valmis. Kananmunan vuoksi se on tuoretuote ja tulee säilyttää jääkaapissa. Tämän reseptin mukaisesti valmistettua emulsiota olen käyttänyt vielä kuukauden kuluttua valmistuksesta, joten ainakin tämän ajan se säilyy, kunhan emulsiopullon vie aina käytön jälkeen takaisin kylmään.

Emulsion sävyttämisen teen jauhemaisilla pigmenteillä, joista valmistan viimeistään maalausta edeltävänä päivänä tahnaa. Sen valmistan seuraavasti:

  1. Mittaan lasipurkkiin sopivat määrät pigmenttejä (tarvittavat pigmentit ja niiden suhteen olen selvittänyt etukäteen kokeilemalla).
  2. Lisään akkuvettä sen verran, että saan pigmentit sekoittumaan veteen paksuksi tahnaksi. Vettä tosiaankin vain juuri riittävästi, mutta ei yhtään liikaa.
  3. Suljen kannen tiiviisti.

Kun olen ryhtymässä maalaamaan, otan emulsiopullon jääkaapista huoneenlämpöön vähintään 3 tuntia ennen maalauksen aloittamista. Pullon lämmetessä ravistan sitä silloin tällöin varmistaakseni, että emulsio on varmasti hyvin sekoittunutta.


Varsinaisen maalin sekoittaminen alkaa mittaamalla sekoitusastiaan sopiva määrä väritahnaa. Mieluummin liian vähän kuin liikaa, koska kerran sekoitettu maali ei säily käyttökelpoisena kauaa.


Väritahnaan lisätään emulsiota sopiva määrä. Mikä on sopiva määrä, riippuu siitä, millaista maalia halutaan. Eikös ollut selvästi sanottu? Tarkkoja tai edes likimääräisiä määräsuhteita en rupea antamaan, koska en ole niitä mitannut. Olen opetellut tietyn tavan tehdä käyttövalmista maalia ja minulla on siihen tuntuma, milloin se on sopivaa. Joku muu voi haluta maalata toisenlaisella (toisenpaksuisella) maalilla ja se on ihan yhtä oikein kuin mikä tahansa muukin tapa.


Sitten sekoitetaan, kunnes seos on tasaisen värinen. Yllä olevassa kuvassa seos ei ole vielä valmis, vaan sitä pitää sekoittaa lisää. Otin tämän kuvan siinä vaiheessa, kun olin lisännyt seokseen kaksi tippaa serotiinia kuivumista nopeuttamaan, mutta eivät ne tipat tuossa kuvassa näy. Serotiini ei ole millään muotoa välttämätön, mutta se tuntuu nopeuttavan maalin kuivumista jonkin verran.


Usein on myös hyvä pohjustaa pinta ennen temperamaalin levittämistä. Minä olen kokeillut kolme erilaista pohjustetta:

  1. Liitupohjuste (liimavettä, liitujauhoa ja valkoista pigmenttiä)
  2. Pelkkä liimavesi
  3. Sävyttämätön temperaemulsio

Noista pohjusteista eniten pidän 2. kohdan mukaisesta eli pelkästä liimavedestä. Sopiva resepti liimaveden valmistukseen löytyy esimerkiksi edellä mainitun Minoan sivuilta. Samalla sivulla on myös liitupohjusteen ohje.

Liimavesi tulee säilyttää jääkaapissa, samoin siitä valmistettu liitu- tai muu pohjuste. Huoneenlämmössä säilytetty liimavesi saattaa homehtua jo muutamassa päivässä.

Munatempera kuivuu pintakuivaksi nopeasti, jopa varttitunnissa. Tässä vaiheessa maali on tosiaan vain pintakuivaa, eikä maalikerros kestä oikeastaan mitään kevyttä kosketusta raskaampaa kulutusta. Maalikerrosten perusteellinen läpikuivuminen on erittäin pitkä prosessi - jopa sata vuotta - ja sen tuloksena on erittäin vahva ja kestävä maalipinta.

Temperalla maalattua huonekalua tai muuta käyttöesinettä ei tietenkään voi eikä ole tarpeen pitää sataa vuotta odottamassa käyttöönottoa. Suosittelen kuitenkin malttamaan ainakin pari kolme viikkoa ja senkin jälkeen kolhuja on syytä välttää. Tämä toki pätee muillakin maaleilla maalattuihin esineisiin - ei se Empire tai Futurakaan ole iskunkestävää vielä kuukausiin maalaamisen jälkeen.

Otsikkokuvassa näkyy Bellman-tuolirekonstruktioni vastamaalattuna. Tässä projektissa olen käyttänyt varsin ohueksi sekoitettua maalia, jotta en tukkisi tuolin selkänojaan kaivertamiani kapeita koristeuria. Jos tällaista syytä ei ole, voi maalista tehdä paksumpaa.

Minoan sivujen lisäksi suosittelen lisälukemiseksi aiheesta kirjaa Maalaamme temperalla (Christian Vogel).

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Yhden roska on toisen aarre


Löysin koulusta aarteen. Puutyötiloissa on laatikko, johon kerätään puuntyöstössä syntyviä hukkapaloja. Tuo laatikko on osoittautunut melkoiseksi aarreaitaksi: hyvin usein tarvitsen johonkin projektiin pientä puupalaa, jota ei kannata ruveta isosta lankusta työstämään. Ja niitä pieniä palasia syntyy itse kullakin. Väkisinkin materiaalia jää yli, kun valmistetaan esimerkiksi kaarevia osia suorakulmaisesta lankusta tai laudasta.

Tällä kertaa löysin vaneria. Ei mitään priimatavaraa, vaan ilmeisesti jostain isosta pakkauslaatikosta peräisin olevaa materiaalia, joka on valmistettu paksuista viiluista ja jonka pintaa ei ole höylätty tai muutenkaan hiottu sileäksi.

Kun otin levynkappaleet talteen, en vielä tiennyt, mihin niitä tarvitsisin. Ehkä niitä voisi käyttää liimauspuristimien ja liimattavien kappaleiden välissä suojana tai johonkin muuhun vastaavaan tarkoitukseen.

Hetken aikaa muuta puuhailtuani sain ajatuksen.

Minulla on aikomus kokeilla vaappujen (uistinten) valmistusta ja sitä varten tarvitsisin jonkinlaisen telineen, johon voisin ripustaa vaaput sekä maalauksen ajaksi että sen jälkeen kuivumaan.

Voisikohan sen valmistaa näistä vanerinpaloista?

Suoralta kädeltä en pystynyt tähän kysymykseen vastaamaan, koska ajatus telineestä oli tuolloin vielä ajatuksen tasolla, enkä ollut sitä sen kummemmin vielä suunnitellut. No minäpä suunnittelen sen nyt.

Otin vanerit mukaani konesaliin ja ensi töikseni sahasin niiden reunat suoriksi. Palasista suurin oli helppo tapaus - siitä syntyi 15 senttiä leveä ja kyynärän pituinen suorakulmainen levy. Pienemmät palaset olivat hieman hankalan muotoisia, mutta reunat suoristamalla niistäkin tuli käyttökelpoisen muotoiset.

Vanereita sahaillessani suunnittelin, miten liittäisin ne yhteen. Tarvitsisin pienet tukipalaset, joiden avulla liimaisin telineen kasaan ja voisinhan minä vielä varmistaa liitokset ruuveilla. Tukipalasiin tarvittava puu löytyi omasta silppulaatikostani ja ruuvit puutyöosaston miljoonalaatikosta.

Ennen liimaamista hioin vanerien pinnat sileiksi ja hiukan pyöristin särmiä - näin tekelettä on miellyttävämpi käsitellä. Sitten osat vain yhteen, liimaa väliin, ja liimausten kuivuttua ruuvit paikalleen.

Kotona kaivoin vielä retkikampevarastostani sopivan pätkän ylijäämänyöriä, jonka pujotin telineen yläosaan poraamieni reikien kautta ja näin tuli teline valmiiksi. Aikaa sen tekemiseen meni pari tuntia ja materiaalikulut olivat nolla euroa.

Edellisessä kirjoituksessani toin esille suunnittelun merkityksen mittatilaustöiden tekemisessä. Suunnittelu on tärkeä asia, mutta aina ei tarvitse. Tämä maalausteline syntyi periaatteella "tulee sellainen kuin sattuu tulemaan" - suunnitelma tarkentui sitä mukaa kuin työ eteni. Joskus voi toimia näinkin.

Kai minun nyt sitten pitää ruveta niitä vaappuja oikeasti tekemäänkin.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Mittatilaustyö alkaa suunnittelusta


Huonekalujen entisöinnin ja kunnostuksen lisäksi valmistan tuotteita mittatilaustyönä. Tällaiset projektit voivat olla joko olemassa olevan tuotteen rekonstruktion valmistamista tai täysin uniikin tuotteen valmistamista.

Rekonstruktio

Rekonstruktiolla tarkoitetaan identtisen kaksoiskappaleen valmistamista olemassaolevasta tuotteesta. Yksi esimerkki tällaisesta projektista on Talonpoikaistuolin valmistus. Siinä lähtökohtana oli viidestä tuolista muodostuva sarja, johon tarvittiin yksi tuoli lisää. Tätä projektia olen esitellyt sekä tässä blogissa (mm. täällä ja täällä) että toiminimeni sivulla.

Uniikkituote

Tässä vaihtoehdossa valmistetaan tuote, jollaista ei voi kaupasta ostaa. Kyse voi olla tilanteesta, jossa tarvitaan huonekalu, jollaisia kyllä olisi olemassa, mutta ei sopivan kokoisina tai muutoin kaikilta yksityiskohdiltaan asiakkaan tarpeisiin sopivana. Tai sitten tarvitaan tuote, jollaista ei kertakaikkiaan ole saatavilla mistään minkäänlaisena versiona.

Minulla on nyt työn alla projekti, jonka lopputuloksena on asiakkaan tarpeisiin täydellisesti sopiva astiahylly. Tässä asiakas ei löytänyt mistään sellaista hyllyä, jonka mitoitus sopisi käyttökohteeseen. Tällaisessa projektissa on tärkeää selvittää aluksi, mitä asiakas tarkalleen haluaa.

Nykyään tällainen selvittäminen on helppoa. Netistä voidaan etsiä kuvia suunnilleen oikean näköisistä tuotteista ja antaa tekijälle toimeksianto tyyliin "tee muuten samanlainen, mutta vähän erilainen". Sen jälkeen sitten neuvotellaan siitä, millä tavoin erilainen sen valmistettavan tuotteen pitää olla. Tässä vaiheessa tuotteesta laaditaan mittapiirrokset. Niitä täydennetään sanallisilla selityksillä mm. materiaalista ja pintakäsittelystä. Näin saadaan asiakkaan toiveet dokumentoiduksi eikä tulkinnanvaraisuuksia jää.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Bellman kotiin ja Tapsa lomalle


Bellman-tuolin entisöinti valmistui pari viikkoa sitten ja tänään, syysloman aattona, valmis tuoli pääsi kotiin. Otsikkokuvassa tuoli poseeraa ensimmäisen entisöintiprojektini kanssa - sattumoisin se pääsi kotiin tasan vuosi sitten eli myöskin syysloman aattona.


Pidin valmista Bellman-tuolia koulussa nämä pari viikkoa kahdesta syystä. Ensinnäkin tuolissa käytetyn temperamaalin kannattaa antaa kuivua mahdollisimman pitkään ennen kuin tuolia lähdetään kuljettamaan. Maali on toki ollut pintakuivaa jo pitkään, mutta temperan ominaisuuksiin kuuluu, että täysin läpikuivaa se ei ole vielä aikoihin. Toinen syy on rekonstruktio: tarvitsin alkuperäiskappaletta malliksi rekonstruktion osien valmistuksessa. Nyt nuo osat ovat kaikki valmiina ja loman jälkeen kokoan niistä tuolin.


Nämä hommat ovat edessä siis runsaan viikon päästä eli syysloman jälkeen. Lomalla lähden jälleen Lappiin patikoimaan. Kohteena on - kuinkas muutenkaan - tuttu Ailigastunturi.


tiistai 10. lokakuuta 2017

Bellman-tuolin entisöinti


Entisöitävänä on valkoinen, pehmustamaton ns. Bellman-tuoli. Tuolissa on päällimmäisenä huonokuntoinen valkoinen maalipinta, jonka alla on useita erivärisiä kerroksia. Istuinosa on haljennut kahdesta kohdas­ta ja halkeamat ulottuvat reunasta reunaan. Istuinosan alapinnasta on nähtävissä, että se on aiemminkin halkeillut ja sitä on korjattu neljästä kohdasta liimaamalla istuimeen koko osan levyisiä puusuikaleita. Lisäksi istuimen etukulmat ovat kolhiintuneet rikki. Tuolin liitokset ovat hyväkuntoiset. Selkänojan keskellä olevassa ruusukekuviossa on hyvin paksu maalikerros, joka vaikeuttaa kuvion yksityiskohtien hahmottamista.


Projektin alkuperäisenä tavoitteena on entisöidä tuoli mahdollisimman lähelle tilaa, jossa se oli valkoisen maalikerroksen maalaamisen jälkeen. Tästä tuolista on valmistettu ilmeisesti 1960-luvulla (tai jopa aiemmin) kopioita, jotka eivät kaikilta yksityiskohdiltaan ole identtisiä alkuperäisen kanssa. Kopiot ovat valkoisia, joten tämän tuolin entisöinnissä tavoitellaan lopputulosta, joka olisi sillä tavoin lähellä tuolista valmistettujen kopioiden ulkoasua, että tuoleista muodostuisi yhtenäinen sarja.

Entisöinnin jälkeen tuolista valmistetaan vielä yksi rekonstruktio omana projektinaan.


Entisöinti alkaa tuolin tarkalla dokumentoinnilla. Rekonstruktion valmistamista varten tuolista laaditaan tarkka mittapiirros ja siitä otetaan runsaasti valokuvia. Sen jälkeen jatketaan maalikerrosten tutkimisella.


Tuolin maalikerrokset tutkitaan huolellisesti ja eri menetelmiä (raaputus, kuumennus, liuottaminen) hyödyntämällä saadaan selville, että tuolissa on 10-11 maalikerrosta, joista alimmaisena eli tuolin alkuperäisenä pintakäsittelynä on punaruskea temperamaali.


Paitsi punaruskea, tuoli on ollut myös ruskea, vihreä, sininen ja valkoinen. Valkoisia kerroksiakin tuolista löytyy useita. Niiden alta löytyy myös mielenkiintoinen ruskea kerros, johon on ootraamalla tehty puukuvio.


Tuolin toiseen sivusarjaan jätetään väriportaikko, jossa näkyy kaikki tuolissa olevat maalikerrokset. Myös muualle tuoliin jätetään vanhoja maalikerroksia, jotta ne ovat myöhemminkin löydettävissä.


Istuinosassa on korjausta vaativia halkeamia.


Lisäksi istuimen etukulmat ovat rikki.


Istuimen halkeamat ovat kohdissa, joista tuolia on aiemmin korjattu. Nämä korjaukset poistetaan jyrsimällä ja tilalle liimataan samasta puulajista (mänty) valmistetut korjauspalat.


Istuimen etukulmien korjauksessa on käytettävä kahta puulajia, koska istuinosa on mäntyä ja tuolin muut osat koivua.


Maalinpoisto tuolin selkänojasta tuottaa yllätyksen: maalikerrosten alta paljastuu kapeat koristeurat. Niiden olemassaolosta ei kopioita valmistettaessakaan ole ollut tietoa, joten kopioissa ei näitä uria ole. Tämän havainnon ja aiemmin todetun pintakäsittelyhistorian pohjalta tuolin omistaja päättää entisöintistrategian muutoksesta: tuoli entisöidään alkuperäistä vastaavaan kuntoon eli nämä kapeat koristeurat avataan näkyville ja tuoli maalataan alkuperäistä vastaavalla tavalla, siis punaruskealla temperamaalilla. Myös tuolista myöhemmin valmistettava rekonstruktio tehdään näistä lähtökohdista.


Tuolin toiseen takajalkaan jätetään alue, jota ei hiota lainkaan. Näin kaikki tämän entisöinnin aloitushetkellä tuolissa olleet maalikerrokset ovat tallessa ainakin yhdessä paikassa. Tieto tästä ja sivusarjaan tehdystä väriportaikosta kirjoitetaan lyijykynällä istuimen alapintaan.


Säilytettävät pintakäsittelyt eristetään uusista käsittelykerroksista sellakalla.


Korjattu tuoli pohjamaalataan liitupohjusteella, joka sisältää jänisliimasta valmistettua liimavettä, liitujauhoa ja valkoista pigmenttiä. Näin menetellen saadaan temperamaalille joka kohtaan samanlainen alusta.


Tuoli maalataan hyvin ohuella maalilla, jotta esiin saadut kapeat koristeurat eivät menisi taas tukkoon. Siksi maalikerroksia tarvitaan monta (5-6 kappaletta).


Valmis tuoli. Kuvassa näkyvä punaruskea värisävy ei täysin vastaa todellisuutta, koska kuvausolosuhteita ei ollut mahdollista projektin aikana vakioida.