tiistai 26. syyskuuta 2017

Tmi Tapani K.


Opiskelun alusta asti tavoitteenani on ollut, ja on edelleen, työllistyminen huonekalualan yrittäjänä. Yrittäjän polku ei ole helppo, eikä varsinkaan, jos sille lähtee seisovin jaloin. Sen vuoksi lähden liikkeelle nyt. Toiminimen perustin jo vuosi sitten ja nyt on sopiva aika tuoda se kaapista ulos.

Koulussa alkaa toisen vuoden ensimmäinen jakso olla pian päätöksessään. Kaksi seuraavaa jaksoa ovat ns. TOP-jaksoja, eli TyössäOPpimista. Koska tällä alalla ei varsinaisia työpaikkoja juurikaan ole - huonekalujen entisöijät ovat tyypillisesti yksinyrittäjiä tai korkeintaan muutaman työntekijän yrityksiä - pidän tarkoituksenmukaisena lähteä oppimaan tässä juuri sen kaltaista työssäoloa kuin se sitten aikanaan tulee olemaan.

Nyt on siis hyvä hetki tuoda julki, että minulla on yritys, Tmi Tapani K., jonka toimialaan kuuluu huonekalujen entisöinti, kunnostus ja valmistus. Toiminimelläni on luonnollisesti nettisivut ja kuten nykyaikana tapoihin kuuluu, on se myös sosiaalisessa mediassa - Facebookissa ja Instagramissa.

Toiminimeni puitteissa otan vastaan huonekalujen entisöinti- ja kunnostustöitä sekä valmistan huonekaluja mittatilaustyönä. Yksi ihminen ei voi osata kaikkea, joten pyrin keskittymään kokopuisiin huonekaluihin. Pystyn kyllä tekemään yksinkertaisia verhoilutöitä, minkä lisäksi minulla on valmiiksi sovittuja yhteistyökuvioita vaativampien verhoilutöiden tekemistä varten.

Edellä mainittujen lisäksi olen myös kiinnostunut ostamaan kunnostuskelpoisia huonekaluja.

Olisiko sinulla minulle töitä? 

Ota yhteyttä tämän blogin kautta (yhteydenottolomake sivun reunassa) tai toiminimeni sivun kautta (sähköpostiosoite ja puhelinnumero löytyvät sivulta).

lauantai 23. syyskuuta 2017

Huippumaali haussa III


Teksti on jatkoa osille I ja II, joissa olen kertonut jännittävistä seikkailuistani pellavaöljy- ja temperamaalien ihmeellisessä maailmassa. Varsin kiinnostavaksi on muodostumassa temperamaalaustekniikan opettelu, sillä tarvitsen sitä näyttöprojektina olevan Bellman-tuolin maalaukseen - ja myös tästä tuolista valmistettavan rekonstruktion maalaukseen.

Tempera on jännittävä tekniikka. Erityisesti siksi, että maalin yhtenä ainesosana on raaka kananmuna. Munaa käytetään, jotta saadaan maaliin tarvittava öljy ja vesi sekoittumaan toisiinsa. Jokainenhan tietänee, että öljy ja vesi eivät sekoitu toisiinsa, mutta sopivan emulgaattorin käytöllä tämäkin ihme on aikaansaatavissa. Merkillepantavaa temperassa on myös se, että emulsio ei säily kauaa - useimmissa ohjeissa kehotetaan käyttämään sekoitettu emulsio noin viikon kuluessa valmistamisesta. Tätä käyttöaikaa voi mahdollisesti pidentää sopivan säilöntäaineen - esimerkiksi Atamon - käytöllä.

Temperalla maalatun huonekalun tai muun esineen pinnasta tulee hieno. Siihen muodostuu jo maalin kuivuttua sellainen puolikiiltävä pinta, joka tekee esineestä arvokkaan näköisen. Temperalla maalatun huonekalun edessä tekee mieli ottaa hattu päästä - tai siis tekisi, jos päässä olisi hattu. Lippalakkimies voi tehdä jotain muuta. Ainakin tuntea syvää sisäistä kunnioitusta.

Näyttöprojektituolin maalaaminen ja muu projektin edistäminen on ollut viime viikkoina hidasta, koska (a) flunssa ja (b) verhoilukurssi. Viimeksimainitun tuloksena on valmistunut rahi - muistathan sen projektin, josta lukiessasi epäilit, ettei se valmistu ikinä.

No ähäkutti ja lällällää, nyt se on valmis. Somen puolella olen jo julkaissut kuvia siitä ja kohta rummutan asiaa lisää, kun rupean tarjoamaan rahia myyntiin. Itselläni ei ole sille käyttöä ja siksi sen myyn. Palataan siihen pienen ajan päästä. Samassa yhteydessä kerron lisää toiminimestäni, jonka olen kaikessa hiljaisuudessa pistänyt pystyyn ja joka alkaa tässä vähän kerrassaan nousta siivilleen.

Ei tämä - tai juuri mikään mukaan - homma niin vakavaa ole, etteikö joskus ehtisi vähän leikkimäänkin. Tällä kertaa leikkimisen tuloksena syntyi kuva maalattavana olevan Bellman-tuolin hartialaudasta teltassa sadepäivänä.


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Edistymistä ja pysähtymistä


Elokuun aikana hommat ovat päässeet hyvin vauhtiin. Bellman-tuolin entisöinnissä olen edennyt jo pintakäsittelyn pohjatöihin, mikä tarkoittaa kittaamista, hiomista, pohjamaalaamista, hiomista, kittaamista, hiomista, pohjamaalaamista - ja niin edelleen. Välillä tuntuu, että tämä kierre ei lopu ikinä, mistä käy kiittäminen ennen kaikkea tekijän omaa perfektionismia. Tuossa on vielä pieni kolhu, sen minä haluan kitata. Ja tuo halkeama tuossa pitää myös korjata. Ja tässä on koristeurassa mutka, se pitää oikaista.

Eihän näitä valmiissa tuolissa huomaa kukaan muu kuin minä, mutta siitä huolimatta haluan tehdä ne hyvin. Sitäpaitsi kaikki tämä on erinomaista harjoitusta. Tässä samat työvaiheet toistuvat, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Kun jotain tekee kerran, sen suunnilleen ymmärtää. Kun sen tekee toisen kerran, sen alkaa jo osata. Kun sen tekee kolmannen, neljännen ja viidennen kerran, alkaa homma sujua rutiinilla. Samalla työn jälki paranee koko ajan. Nythän näitä pitää treenata, jotta ne osataan sitten, kun tätä tehdään oikeana työnä, elinkeinona.

Uutta tässä oppii koko ajan. Näissä pohjatöissä uutta on ollut kittaaminen. Olenhan minä paklannut kaikenlaisia kohteita ennenkin, mutta tässä käyttämäni tasoite, Tikkurilan Öljysilote, on minulle vähemmän tuttu aine. Ja sepä onkin aika mainiota tavaraa esimerkiksi saman valmistajan Lakkakittiin verrattuna.

Ensimmäisen eroavaisuuden huomasin, kun rupesin hiomaan muutamaa päivää aiemmin kittaamiani kohtia. Hiomapaperi meni välittömästi tukkoon ja aloin jo kirota mielessäni koko tuotteen. Että pitikin valita tällainen möhnä. Mutta ei se vika taaskaan ollut aineessa, vaan tekijässä. Kas öljykitti vaatii hellää kättä. Jos hiomapaperia painaa, se menee heti tukkoon. Sen sijaan höyhenenkevyt kosketus tuottaa kerrassaan loistavan tuloksen, ja paljon pienemmällä vaivalla.

Toinen opittu asia koskee levitystekniikkaa. Lakkakitti täytyy saada levitettyä aika nopeasti, koska kun se rupeaa kovettumaan, se muuttuu hauraaksi, herkästi murenevaksi. Sen sijaan öljykitti kovettuu sitkistymällä. Kun kittiä laittaa tarpeeksi vähän kerrallaan, voi sitä muotoilla lastalla pitkäänkin, eikä kitti lohkeile. Tämä vähentää hiomisen tarvetta huomattavasti. Uskon, että riittävästi harjoittelemalla voisin oppia tämän tasoitustekniikan niin hyvin, ettei minun tarvitsisi välttämättä hioa kitattuja kohtia lainkaan. Se olisi ihanteellista: säästyisi niin aikaa kuin materiaaliakin.


Myös rekonstruktio etenee. Työjärjestykseni on sellainen, että olen ensin valmistanut kaikki tarvittavat osat (istuinlevy puuttuu vielä) raakakokoon eli niissä on riittävästi työstövaraa. Seuraavaksi laadin liitokset ja kun osat sopivat oikealla tavalla yhteen, työstän ne lopullisiin mittoihinsa. Sitten edessä on vaikein työvaihe, eli kaiverrukset. Niissä vaikeusastetta lisää se, että kaikki osat, joita joudun kaivertamaan, on valmistettava koivusta, eli varsin kovasta puusta. Mänty olisi pehmeämpänä helpompi kaivertaa. Luultavasti joudun näiden kaiverrusten yhteydessä hyödyntämään kaikkea sitä osaamista, mitä edellä kehuin hankkineeni kittauksesta.


Elokuu ei ole ollut pelkkää edistymistä. Kuukauden viimeisellä viikolla sairastuin flunssaan, joka onkin tällä kertaa poikkeuksellisen raju. Voimakas kurkkukipu, yskä ja korkea kuume ovat vieneet miehen petipotilaaksi ja vasta viidentenä päivänä oireet alkavat vähän helpottaa.

Sairastaminen ei ole koskaan kivaa, eikä koskaan ole hyvä aika sairastua. Mutta täytyy minun todeta, että tämän taudin ajoitus oli kuitenkin paras mahdollinen: olen ehtinyt tehdä elokuun alussa maantievaelluksen ja olen ehtinyt käynnistää projektit koulussa. Ja kun nyt sairastan, ehdin toipua hyvin ennen lokakuun lopussa olevaa syyslomaa, jolla minun on jälleen tarkoitus mennä Lappiin patikoimaan.

Kyllä tämä tästä taas.