Syyslomalle!

Syyslukukausi on edennyt jo yli puolenvälin ja on loman aika. Minulla ei tällaista ylellisyyttä, peräti viikon mittaista syyslomaa, ole ollut sitten vuoden 1996, jolloin vielä työskentelin opettajana Oulunsalon lukiossa. Olikohan koululaisilla silloin muuten viikon mittainen syysloma? En ole ihan varma.

No nyt kuitenkin on. Oppituntijärjestelyjen vuoksi meillä oli tällä viikolla yksi päivä, jona koulua ei ollut ollenkaan, ja sen vapaapäivän sai vapaasti sijoittaa keskiviikolle, torstaille tai perjantaille. Aika moni valitsi perjantain, niin minäkin. Kävin koulussa kuitenkin sen verran, että söin lounaan siellä ja pakkasin valmiiksi saamani huonekaluprojektit - tuolin ja jakkaraplagiaatin - kuplamuoviin ja toin ne kotiin.

Aivan suoraan en kuitenkaan mennyt kotiin, sillä nyt on karpaloaika parhaimmillaan. Syksy on ollut tähän mennessä lämmin ja vähäsateinen. Lämpimyyden vuoksi pakkasöitä ei ole juurikaan ollut, joten karpalot eivät ole aivan niin herkullisia kuin ne olisivat, jos takana olisi jo jonkin verran pakkasia. Sateiden vähäisyyden ansiosta soilla on nyt helpompi kulkea kuin monena muuna syksynä. Painukaa ihmiset suolle. Sieltä saa nyt helposti herkkuja.

Vakiopaikallani oli joku jo käynyt. Saaliini jäi hieman toivottua pienemmäksi, mutta onnekseni toinen poimija ei ollut viitsinyt penkoa joka mätästä. Karpalothan ovat siitä ovelia marjoja, että aivan mitättömänkin näköisessä mättäässä niitä saattaa olla kymmeniä, mutta ne pitää osata kaivaa esille.

Eihän minua toki olisi haitannut, vaikka en olisi saanut ainuttakaan karpaloa. Metsä- tai suoretken tärkein asia on tietysti kannon nokassa istuminen, kahvin juominen ja eväiden syönti. Siitä en nytkään laistanut.

Tästä alkaa siis loma. Mutta sitä ennen on kiitosten aika. Tässä blogissani on nyt kaksikymmentäviisi kirjoitusta, ja kävijälaskurin mukaan blogiani on luettu - tai ainakin ladattu - yli 2200 kertaa tämän runsaan kahden kuukauden aikana, jona olen sitä kirjoittanut. On kiva kirjoittaa, kun tietää, että näitä luetaan. Kiitos Sinulle, kun olet ollut matkassa mukana.

Minä lähden ylihuomenna matkalle. Lähden - jo viidettä kertaa - Karigasniemen Ailigastunturille, nyt neljän yön mittaiselle vaellukselle. En ole koskaan käynyt siellä tähän aikaan vuodesta, joten vaikka paikka ja alue ovat tuttuja, uskon, että koen siellä jälleen uusia asioita. Retkikertomus ilmestyy aikanaan retkeilyblogiini.

Hyvää syyslomaa kaikille, joilla sellainen on, ja mukavaa viikkoa kaikille muillekin. Tämä kanava hiljenee nyt ainakin viikoksi.

Jakkaraplagiaatti valmistui

Kolme viikkoa sitten vein kouluun kirpputorilta löytämäni jakkaran. Mitoiltaan ja malliltaan se muistuttaa klassista Aalto-jakkaraa, mutta ei ole aito sellainen. En lähde tässä enää toistamaan asioita, jotka varmistivat kapineen plagiaatiksi - ne ovat luettavissa edellisen linkin kautta avautuvasta postauksestani.

Koska kyse ei ole aidosta Aalto-jakkarasta, katsoin parhaaksi kunnostaa sen niin, ettei lopputulos muistuttaisi väritykseltään mitään olemassa olevaa aidon asian väritystä. Sekä värisävy että värityskaava (istuimen yläosa ja jalat samalla värillä, istuinosan reuna puunvärinen) kertovat asiasta jotain tietävälle heti, että kyse on plagiaatista. Lopullisesti asia toki varmistuu heti, kun vilkaisee, miten jalat kiinnittyvät istuinosan alapintaan.

Lähtökohta oli aika rujo. Istuinosan yläpinnassa oli mahdollisesti rälläkän lennättämien kipinöiden aikaansaamia koloja ja reunassa pari sahan rouhaisemaa jälkeä.

Nyt istuimen yläpinta on maalattu - telalla, koska en halunnut tähän siveltimen jälkiä enkä myöskään ruiskulla aikaansaatavaa steriilin sileää pintaa - ja reunassa näkyy vanerin kerrokset värittömän puuvahan alta. Reuna on lievästi kiiltävä, mikä on aikaansaatu mehiläisvahan avulla.

Myös jakkaran jalat olivat saaneet osansa sahanterästä, minkä lisäksi lakattu pinta oli maalattu valkoiseksi "tein itse ja säästin" -tyyliin. Jalkavamman korjauksen olen selostanut omassa postauksessaan, joten ei siitäkään tässä kohdin sen enempää.

Vaurioiden korjaamisen jälkeen oli pintakäsittelyn vuoro. Pienten kolojen kittaus, pohjamaalaus ja pintaväri Tikkurilan perinnevärikartasta valitulla sävyllä. Mitään erityistä syytä tuon sävyn valintaan ei ole - vain se, että se näytti ja näyttää hyvältä.

Maalauksen jälkeen ruuvasin jalat paikalleen ja viimeistelin kunnostuksen liimaamalla jalkoihin mustat töppöset.

Tämän jakkaran kunnostusta ei voi pitää kulttuurihistoriallisesti merkittävänä tekona. Mutta ei aina tarvitsekaan. Sain tästä hyvän käyttöhuonekalun ja kunhan maali saa rauhassa asettua vielä muutaman päivän ajan, jatkuu jakkaran elämä poikani huoneessa.

Nyt on taas kivaa

Viisaat sanovat, että hyvin hoidettuna flunssa paranee kahdessa viikossa ja hoitamattomana se kestää neljätoista päivää. Tämänvuotinen syysflunssani ei kuitenkaan ihan noin pitkään kestänyt, vaan taidan selvitä puolellatoista viikolla. Nyt, lauantaina, kun tätä kirjoitan, on sairastumiseen johtaneesta puolukanpoimintaretkestä päivää vaille kaksi viikkoa. Varsinainen tauti alkoi vasta viime viikon tiistaina, pari päivää kylmettymisen jälkeen. Vielä tämän viikon keskiviikkona minulla oli suuria epäilyksiä taudin taittumisesta, kun varsinkin illalla yskin niin, että keuhkot tuntuivat hajoavan.

Duodecimin Terveyskirjastossa julkaistun kirjoituksen mukaan "tavallisesti käytetyillä yskänlääkkeillä ei ole tehoa flunssayskään". Tekstissä tosin todetaan, että "yskiminen saattaa kuitenkin vähentyä, jos potilas uskoo saavansa tehokasta yskänlääkettä". Ihan sama minulle, mikä sen lääkkeen tehoamismekanismi on - jos lopputuloksena on yskimisen vähentyminen ja sitä kautta voinnin paraneminen, niin kaikkihan on hyvin. Oli lääkkeenä sitten vaikka pikkukiviä.

Minä olen käyttänyt yskänlääkkeenä yleensä Codetabsia. Olen huomannut sen vaikuttavan toivomallani tavalla - siitä huolimatta, että lääke maistuu hyvältä. Yleensähän lääke on sitä tehokkaampi, mitä pahemmalta se maistuu.

Välikevennykseksi tähän kohtaan sopii linkki, jonka löysin, kun hain Googlesta Codetabsin virallista tuotesivua. Kyllähän minä tiedän, että maailmaan mahtuu kaikensorttisia järjen jättiläisiä, mutta silti nämä jaksavat hämmästyttää. Olisi hienoa keksiä keino muuttaa inhimillinen tyhmyys sähköksi. Siinä maailman energiantuotanto-ongelmat olisivat ikuisiksi ajoiksi ratkaistut.

Palataanpa asiaan. Codetabs-varastoni huvetessa menin hakemaan apteekista lisää. Hyllyllä oli näiden vieressä melkein samannäköisiä pakkauksia, joissa luki kuitenkin Codemax. Ostin kokeeksi niitäkin. Ja kas kummaa. Nämähän tehoavat vielä paremmin kuin Codetabsit.

Codemaxien avulla sain yskän asettumaan keskiviikkoillan aikana niin, että pystyin nukkumaan normaalisti. Tai voihan olla, että flunssani oli joka tapauksessa sellaisessa vaiheessa, että yskä olisi loppunut keskiviikkoillan aikana muutenkin. No ihan sama. Sain siis nukutuksi hyvin ja torstaina tunsin itseni jo lähes terveeksi. Jaksoin illalla mennä taas ompelemaankin.

Tämä ompeleminen tapahtuu ompelukurssilla, jossa olen tekemässä itselleni sadeasua. Projekti on alkanut kaavojen laatimisella - siis opettaja laatii kaavat ja minä seuraan vieressä ja yritän ymmärtää, mitä tapahtuu - ja sitten leikkaan kaavojen mukaan kappaleet vanhasta lakanasta. Näistä ompelen ensin tarkistusversiot valmistettavista vaatteista, jotta voidaan tehdä kaavoihin tarpeelliset korjaukset ennen kuin lähden leikkaamaan lopullisesta kankaasta kappaleita, joista sitten ompelen sen sadeasun.

Eikös tullutkin hienot. Näitä vaaleanpunaisesta lakanakankaasta ommeltuja housuja voisin käyttää vaikka vappuna. Ehkä niihin pitäisi vielä valmistaa kukkakuvioidut henkselit.

Muutenkin nyt on aika kivaa. Torstaina, kun palasin ompelemasta, oli kaupungin ylle laskeutunut sankka sumupilvi. Sen yläpuolella olisi ollut tarjolla syksyn tähän saakka hienoin revontuliesitys, mutta kun reposia ei voinut nähdä, lähdin ulos kuvaamaan sumua.

Sumu leijui kaupungin yllä vielä perjantaina aamulla, eikä se kokonaan ollut hävinnyt vielä alkuiltapäivästäkään. Minulla on aina koulussa kamera mukana, joten saatoin ottaa sekä kouluun mennessä että sieltä palatessa lisää sumukuvia.

Loput sumukuvat löytyvät retkeilyblogistani, jonne pääset vaikka tästä linkistä.

Näin sujuvan aasinsillan kautta voinkin jatkaa vielä retkeilystä. Sekin on kivaa. Nimittäin ensi viikko on viimeinen kouluviikko ennen syyslomaa, ja syyslomalla pääsen taas Lappiin retkeilemään. Olen menettänyt sydämeni Karigasniemen Ailigastunturin alueelle. Sinne minun on päästävä aina uudelleen ja uudelleen, vaikka olen retkeillyt siellä jo neljä kertaa:

Ailigastunturin huiputus kesäkuussa 2014
Kesävaellus Ailigastunturilla kesäkuussa 2015
Ruskaretki Ailigastunturilla syyskuussa 2015
Veljentyttärien kanssa Ailigastunturilla heinäkuussa 2016

Minä haluan kokea tuolla alueella kaikki kahdeksan Lapin vuodenaikaa: pakkastalvi, hankikantokevät, jäidenlähtökevät, keskiyön aurinko, sadonkorjuu, ruska, ensilumi ja joulukaamos. Tähän mennessä olen kokenut vasta keskiyön auringon ja ruskan - nyt toivon ensilumen satavan alueelle syysloman aikana.

Näin täällä tänään. Elämä tuntuu taas vaihteeksi oikein kivalta.

Puolikuntoisena pinkin jakkaran kimppuun

Syysflunssa on ollut kiusana nyt viikon verran. Tänä vuonna se tuntuu olevan kovin yleinen ja kelju vaiva. Likimain jokainen, jonka kanssa olen asiasta puhunut, on sen jo sairastanut, tai parhaillaan sairastaa, ja lähes kaikilla se on ollut samanlainen kuin minulla, eli täystyrmäyksen sijaan tauti pitää puolikuntoisena pitkään. Minä olin viime viikolla kaksi päivää pois koulusta, mutta ei se sillä asettunut. En kuitenkaan tuntenut itseäni niin sairaaksi, että olisin kehdannut olla kolmannenkin päivän rokulissa. Olisi ehkä kannattanut.

Viikonloppuna piti sitten taas levätä. Ja kun vointi ei ole aivan hirveän huono, niin lepääminenkin käy työstä. Mieli tekisi touhuta, mutta kun rupeaa jotain tekemään, väsyy heti, ja sitten on pakko levätä, kun ei jaksa tehdä mitään. Eikä se olo noista parista lisälepopäivästä miksikään muuttunut. Niinpä menin taas maanantaina kouluun ja tänään samaten.

Puolikuntoisena voi tehdä ainakin pikkujuttuja. Minulla on nyt projektien suhteen hyvä tilanne: työstettävänä on monta pientä kohdetta. Niistä yksi on pyöreä lasten jakkara, jossa on pinkiksi maalattu istuinosa ja lakatut jalat. Jakkara voisi olla peräisin 1950- tai 1960-luvulta. Silloin käytetyt lakat kuluvat ja lohkeilevat samaan tapaan kuin tämän jakkaran jaloissa oleva lakkaus.  

Remppa alkaa purkamisella. Kaikkea ei aina tarvitse räjäyttää kappaleiksi, mutta jos sen pystyy kohtuullisella vaivalla tekemään, se kannattaa. Palasina oleva kohde on helpompi käsitellä ja tässä tapauksessa jalkojen liimaus oli jo niin heikossa kunnossa, että osat irtosivat toisistaan kevyesti vetämällä.

Istuinosan väriä ei ole tarkoitus muuttaa, mutta maalipinta on huonossa kunnossa ja menee sen takia uusiksi. Paksun pinkin kerroksen alta paljastuu vielä paksumpi valkoinen kerros ja sen alta löytyy ohut punainen maalikerros. Nämä kaikki saavat nyt lähteä. 

Sitä maalia on tosiaan paljon ja saan tehdä hartiavoimin töitä maalin poistamiseksi. Kerrokset saattaisivat lähteä myös kuumailmapuhalluksen avulla, mutta käytän mieluummin kaapimistekniikkaa ilman lämpöä. Kuumennettaessa vapautuvien katkujen vuoksi olisi mentävä tulityötilaan ja käytettävä lisäksi kunnollista hengityssuojainmaskia. Rapsuttelun voin tehdä normaalissa työpisteessäni penkkisalissa.

Maalikerrosten alla istuinosa on säilynyt hyvässä kunnossa. Reunoissa ei ole kolhuja eikä lohkeamia, mutta istuimen yläpinta on täynnä pienenpientä halkeamaa. Ne voisi jättää maalin alle - pari kerrosta pohjamaalia ja pari kerrosta pintamaalia kyllä peittäisivät ne - mutta tarkoitus ei ole tehdä tätä projektia nopeasti, vaan hyvin. Koska istuinosa maalataan, voin kitata halkeamat umpeen. Lakkaus tai muu läpikuultava pintakäsittely voisi vaatia toisenlaisen korjauksen.

Levitän istuinosan yläpintaan tasaisen pakkelikerroksen. Tästä kun hion kaiken hiomalla irtoavan kitin pois, jää sitä noihin pieniin halkeamiin sen verran, että tuloksena on tasainen alusta pohjamaalille.

Myös jalat joutuvat luopumaan pinnoitteestaan. Vanha lakka lähtee todella helposti irti ja kun siklillä raaputtamisen jälkeen vielä hion jalat ensin 150-karkeuden hiomapaperilla ja sitten 320-karkeudella, on lopputuloksena nautinnollisen sileä koivupuun pinta.

Tästä työ jatkuu istuimen osalta pohjamaalauksella ja sen jälkeen pintavärin levityksellä - jalkojen pintakäsittely on vielä hieman auki, joten palataan siihen tuonnempana.

Köh köh

Kulunut viikko ei ole ollut kaikkein tuottavimmasta päästä. Notkahdus sai alkunsa sunnuntaisesta puolukanpoimintaretkestä, joka sinänsä oli ihan kiva, vaikka retki alkoikin migreenin taltuttamisella. Syksyn kirkas auringonpaiste aiheutti liikkuvaan linja-autoon terävää valon ja varjon vaihtelua, mikä laukaisi migreenikohtauksen. Migreenistä satunnaisesti kärsivänä minulla on vaivaan täsmälääkitys, joka on aina mukana. Saatoin siten ottaa lääkkeen jo onnikkamatkan aikana ja kohtaus jäi kestoltaan lyhyeksi.

Viime aikoina migreeneihini on liittynyt myös päivän pari kestävä jälkitila, jonka aikana olo on vetämätön enkä oikein jaksa tehdä mitään. Tällä kertaa hölmöilin itselleni myös pitempikestoisen vaivan. Olin ottanut metsäretkelle aivan liian vähän vaatetta mukaan, minkä seurauksena palelin koko ajan. Viisas olisi palannut kotiin hakemaan lisää vaatetta, mutta se jäi nyt tekemättä. Tämä selvisi minulle tiistain aikana, kun iltaa kohti voimistuva kutina kurkussa ilmaisi flunssan olevan alkamassa.

Keskiviikkoaamuun mennessä vointi oli mennyt jo sellaiseksi, että katsoin parhaaksi jäädä aamulla kotiin. Vajaakuntoisena ei kannata mennä puuntyöstökoneita käyttämään eikä flunssaiselle tee muutenkaan hyvää olla puupölyssä.

Keskiviikko meni lepäillessä, samoin torstai. Perjantaina lähdin kouluun ajatuksena tehdä lyhyt päivä - meillä kun on silloin itsenäistä työskentelyä eli voimme tulla ja mennä miten haluamme, kunhan työt etenevät. Arvelin ajan kuluvan mukavammin koulussa kuin kotona kökkimällä. Jos en jaksaisi tehdä itse mitään hyödyllistä, voisin kuitenkin aikani kuluksi häiritä kavereita.

Ei tämä viikko toki ihan höpöksi mennyt. Puuhastelin pienen projektin - kukkatelineen - kimpussa ja sain korjattua pari lohjennutta kohtaa sekä tehtyä uudet puutapit kovasti kolhiintuneiden tilalle. Puutapit näkyvät otsikkokuvassa, samoin isomman lohkeaman korjaus ennen muotoon työstämistä.

Myös plagiaattijakkaran korjaus on edistynyt, istuinosa jo valmiiksi asti. Siinä yläpinta on maalattu ja reuna käsitelty värittömällä puuvahalla. Jalat ovat vielä kittausvaiheessa, mistä työ etenee pohjamaalauksen kautta pintavärin levitykseen ja sitten on tämä projekti valmis. Jospa sitä ensi viikolla olisi taas täysissä ruumiin ja sielun voimissa, niin pääsisi taas normaaliin työskentelyrytmiin kiinni.

Tuoliprojekti on valmis

Tässä se nyt on: ensimmäinen entisöintiprojektini valmiina. En lähde enää käymään läpi kaikkia työvaiheita, koska olen jo kirjoittanut niistä aiemmin. Tässä kuitenkin muistin virkistykseksi kuva siitä, mistä lähdettiin:

Verstaalle saapuessaan tämä tuoli keikkui ja nitkui joka suuntaan, koska jalat olivat kaikki eripituiset, liitokset löysällä ja selkänojasta puuttui yksi pinna. Huolellisen dokumentoinnin jälkeen räjäytin tuolin kappaleiksi. Opin siinä hyviä kikkoja puutappiliitosten avaamiseen ja tuoliin matkan varrella lisävahvikkeiksi lyödyt kolmen tuuman rautanaulatkin irtosivat, kun käytettiin ensin taitoa ja sen loputtua haettiin isompi vasara ja otettiin voima avuksi.

Purkamisen jälkeen vuoroon tuli maalin poisto, käytettyjen puulajien määritys, vaurioiden korjaus, puuttuvien osien valmistus ja lopulta keksintö laitettiin taas kokoon. Taas tarvitsin vasaraa - tällä kertaa kumipäistä - kun piti upottaa kaikki nelisenkymmentä puutappia paikoilleen. Valmistin joka ikisen tapin itse käyttäen sijaintipaikan mukaisesti joko kuusta tai koivua.

Kokoamista seurasi se kaikken palkitsevin vaihe: pintakäsittely. Ensin pohjamaalasin tuolin kertaalleen. Sen jälkeen oli helppo nähdä, mitkä paikat vaativat kittausta. Koska tarkoitus oli entisöidä tämä tuoli vanhan näköiseksi, oli kittiä käytettävä säästeliäästi. Kittasin vain ne kohdat, jotka oli syytä saada näkymättömiin, eli korjauspalojen reunat niiltä osin kuin ne olivat jääneet näkyviin sekä rautanaulojen reikiin laitettujen puutappien yläreunoihin jääneet pienet kolot. Ne puutapit, jotka tulivat tuolissa alun perin olleiden tappien paikalle, saavat näkyä entisöinnin jälkeenkin. Erityistä huolellisuutta noudatin istuinosan käsittelyssä: se oli vuosikymmenten saatossa kulunut todella hienosti puun syiden mukaan ja sellaiseksi sen myös halusin jättää. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minun oli hiottava puupinnan jokainen ura yksitellen ja kohtiin, joihin jouduin korjausten yhteydessä asentamaan uutta puuta, piti tehdä vanhennuskäsittely eli keinotekoiset kulumisuurteet. Mielestäni onnistuin tässä hyvin.

Olen projektin kulkuun ja lopputulokseen erittäin tyytyväinen. En olisi aloittaessani mitenkään voinut arvata, että tämä onnistuu näin hyvin. Olen oppinut valtavasti ja tämän projektin aikana koetut onnistumiset antavat itseluottamusta jatkoon. Tätä sopii muistella sitten, kun saan käsiini tehtäviä, jotka tuntuvat mahdottomilta ja kun tie tuntuu nousevan pystyyn.

Niin. Tuoli oli projektin alussa harmaa. Miksi se on nyt vihreä? Siksi, että kun lähtötilannetta dokumentoidessani tutkin tuolin pinnasta löytyviä värikerroksia, löysin harmaan alta tummanvihreän kerroksen. Tykästyin siihen heti ja päätin palauttaa tuolin vihreäksi. Maalausvaiheen alussa koin hetkellistä epävarmuutta päätökseni järkevyydestä, mutta kun viimeinenkin kerros oli kuivahtanut ja nostin tuolin pois pintakäsittelyhuoneesta, tiesin, että olin valinnut oikein.