tiistai 21. marraskuuta 2017

Huippumaali haussa IV: munaöljytempera


Jos aiemmat osat huippumaalin hausta ovat lukematta, niin löydät ne näiden linkkien takaa:


Tähänastisten maalauskokeilujeni myötä olen päätynyt tykkäämään eniten munaöljytemperamaalista. Ken haluaa laajemmin perehtyä temperamaalaukseen, voi lueskella aiheesta esimerkiksi taiteilijatarvikkeiden nettikauppa Minoan sivuilta. Myös tuttu ja turvallinen Google antaa runsain mitoin hakutuloksia, joista osa on hyödyllisiä.

Munaöljytemperan perustana on kananmunan sisältämä lesitiini, jonka molekyylien toiset päät ovat vesihakuisia ja toiset taas vesipakoisia. Näin lesitiinimolekyylien avulla on mahdollista sekoittaa vettä ja öljyä emulsioksi. Kun munaöljytemperasekoituksessa oleva vesi haihtuu, muodostuu veteen liuenneina olevista proteiineista maalikerroksen pinnalle ristikkomaisia sidoksia, jolloin pinta kuivuu. Maalin kuivumisen edistyessä näistä sidoksista muodostuu kolmiulotteinen ristikko, minkä ansiosta kunnolla kuivunut temperamaali on erittäin kestävää.

Munaöljytempera on vain yksi variaatio temperamaalien laajassa kirjossa, tai ei oikeastaan vain yksi, vaan kokonainen ryhmä maalityyppejä. Yksinkertaisimmillaan munaöljytempera valmistetaan sekoittamalla keskenään sama tilavuus raakaa kananmunaa, keitettyä pellavaöljyä (vernissaa) ja tislattua vettä (akkuvesi käy). Joissakin resepteissä käytetään kananmunasta vain keltuainen, joissakin käytetään vernissan sijaan jotain muuta öljyä, ja näiden munaöljytemperamaalien lisäksi on olemassa vielä ainakin vahatemperaa ja kaseiinitemperaa.

Minä olen kokeillut vain tuota yksinkertaista munaöljytemperaa, jonka valmistan seuraavasti:

  1. Otan ainekset pöydälle muutama tunti ennen sekoittamista, jotta ne ovat varmasti tasalämpöisiä (huoneenlämpö).
  2. Rikon kananmunan mitta-astiaan ja panen merkille muna-aineksen tilavuuden. 
  3. Sekoitan keltuaisen ja valkuaisen keskenään.
  4. Kaadan munan pulloon.
  5. Mittaan mitta-astiaan saman tilavuuden vernissaa.
  6. Kaadan osan vernissasta pulloon.
  7. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.
  8. Kaadan loput vernissasta pulloon.
  9. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.
  10. Mittaan mitta-astiaan saman tilavuuden akkuvettä.
  11. Kaadan veden pulloon.
  12. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.
  13. Lisään pulloon puoli teelusikallista Atamonia säilöntäaineeksi.
  14. Suljen korkin ja ravistan ainekset sekaisin.

Temperaemulsioni on nyt valmis. Kananmunan vuoksi se on tuoretuote ja tulee säilyttää jääkaapissa. Tämän reseptin mukaisesti valmistettua emulsiota olen käyttänyt vielä kuukauden kuluttua valmistuksesta, joten ainakin tämän ajan se säilyy, kunhan emulsiopullon vie aina käytön jälkeen takaisin kylmään.

Emulsion sävyttämisen teen jauhemaisilla pigmenteillä, joista valmistan viimeistään maalausta edeltävänä päivänä tahnaa. Sen valmistan seuraavasti:

  1. Mittaan lasipurkkiin sopivat määrät pigmenttejä (tarvittavat pigmentit ja niiden suhteen olen selvittänyt etukäteen kokeilemalla).
  2. Lisään akkuvettä sen verran, että saan pigmentit sekoittumaan veteen paksuksi tahnaksi. Vettä tosiaankin vain juuri riittävästi, mutta ei yhtään liikaa.
  3. Suljen kannen tiiviisti.

Kun olen ryhtymässä maalaamaan, otan emulsiopullon jääkaapista huoneenlämpöön vähintään 3 tuntia ennen maalauksen aloittamista. Pullon lämmetessä ravistan sitä silloin tällöin varmistaakseni, että emulsio on varmasti hyvin sekoittunutta.


Varsinaisen maalin sekoittaminen alkaa mittaamalla sekoitusastiaan sopiva määrä väritahnaa. Mieluummin liian vähän kuin liikaa, koska kerran sekoitettu maali ei säily käyttökelpoisena kauaa.


Väritahnaan lisätään emulsiota sopiva määrä. Mikä on sopiva määrä, riippuu siitä, millaista maalia halutaan. Eikös ollut selvästi sanottu? Tarkkoja tai edes likimääräisiä määräsuhteita en rupea antamaan, koska en ole niitä mitannut. Olen opetellut tietyn tavan tehdä käyttövalmista maalia ja minulla on siihen tuntuma, milloin se on sopivaa. Joku muu voi haluta maalata toisenlaisella (toisenpaksuisella) maalilla ja se on ihan yhtä oikein kuin mikä tahansa muukin tapa.


Sitten sekoitetaan, kunnes seos on tasaisen värinen. Yllä olevassa kuvassa seos ei ole vielä valmis, vaan sitä pitää sekoittaa lisää. Otin tämän kuvan siinä vaiheessa, kun olin lisännyt seokseen kaksi tippaa serotiinia kuivumista nopeuttamaan, mutta eivät ne tipat tuossa kuvassa näy. Serotiini ei ole millään muotoa välttämätön, mutta se tuntuu nopeuttavan maalin kuivumista jonkin verran.


Usein on myös hyvä pohjustaa pinta ennen temperamaalin levittämistä. Minä olen kokeillut kolme erilaista pohjustetta:

  1. Liitupohjuste (liimavettä, liitujauhoa ja valkoista pigmenttiä)
  2. Pelkkä liimavesi
  3. Sävyttämätön temperaemulsio

Noista pohjusteista eniten pidän 2. kohdan mukaisesta eli pelkästä liimavedestä. Sopiva resepti liimaveden valmistukseen löytyy esimerkiksi edellä mainitun Minoan sivuilta. Samalla sivulla on myös liitupohjusteen ohje.

Liimavesi tulee säilyttää jääkaapissa, samoin siitä valmistettu liitu- tai muu pohjuste. Huoneenlämmössä säilytetty liimavesi saattaa homehtua jo muutamassa päivässä.

Munatempera kuivuu pintakuivaksi nopeasti, jopa varttitunnissa. Tässä vaiheessa maali on tosiaan vain pintakuivaa, eikä maalikerros kestä oikeastaan mitään kevyttä kosketusta raskaampaa kulutusta. Maalikerrosten perusteellinen läpikuivuminen on erittäin pitkä prosessi - jopa sata vuotta - ja sen tuloksena on erittäin vahva ja kestävä maalipinta.

Temperalla maalattua huonekalua tai muuta käyttöesinettä ei tietenkään voi eikä ole tarpeen pitää sataa vuotta odottamassa käyttöönottoa. Suosittelen kuitenkin malttamaan ainakin pari kolme viikkoa ja senkin jälkeen kolhuja on syytä välttää. Tämä toki pätee muillakin maaleilla maalattuihin esineisiin - ei se Empire tai Futurakaan ole iskunkestävää vielä kuukausiin maalaamisen jälkeen.

Otsikkokuvassa näkyy Bellman-tuolirekonstruktioni vastamaalattuna. Tässä projektissa olen käyttänyt varsin ohueksi sekoitettua maalia, jotta en tukkisi tuolin selkänojaan kaivertamiani kapeita koristeuria. Jos tällaista syytä ei ole, voi maalista tehdä paksumpaa.

Minoan sivujen lisäksi suosittelen lisälukemiseksi aiheesta kirjaa Maalaamme temperalla (Christian Vogel).

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Yhden roska on toisen aarre


Löysin koulusta aarteen. Puutyötiloissa on laatikko, johon kerätään puuntyöstössä syntyviä hukkapaloja. Tuo laatikko on osoittautunut melkoiseksi aarreaitaksi: hyvin usein tarvitsen johonkin projektiin pientä puupalaa, jota ei kannata ruveta isosta lankusta työstämään. Ja niitä pieniä palasia syntyy itse kullakin. Väkisinkin materiaalia jää yli, kun valmistetaan esimerkiksi kaarevia osia suorakulmaisesta lankusta tai laudasta.

Tällä kertaa löysin vaneria. Ei mitään priimatavaraa, vaan ilmeisesti jostain isosta pakkauslaatikosta peräisin olevaa materiaalia, joka on valmistettu paksuista viiluista ja jonka pintaa ei ole höylätty tai muutenkaan hiottu sileäksi.

Kun otin levynkappaleet talteen, en vielä tiennyt, mihin niitä tarvitsisin. Ehkä niitä voisi käyttää liimauspuristimien ja liimattavien kappaleiden välissä suojana tai johonkin muuhun vastaavaan tarkoitukseen.

Hetken aikaa muuta puuhailtuani sain ajatuksen.

Minulla on aikomus kokeilla vaappujen (uistinten) valmistusta ja sitä varten tarvitsisin jonkinlaisen telineen, johon voisin ripustaa vaaput sekä maalauksen ajaksi että sen jälkeen kuivumaan.

Voisikohan sen valmistaa näistä vanerinpaloista?

Suoralta kädeltä en pystynyt tähän kysymykseen vastaamaan, koska ajatus telineestä oli tuolloin vielä ajatuksen tasolla, enkä ollut sitä sen kummemmin vielä suunnitellut. No minäpä suunnittelen sen nyt.

Otin vanerit mukaani konesaliin ja ensi töikseni sahasin niiden reunat suoriksi. Palasista suurin oli helppo tapaus - siitä syntyi 15 senttiä leveä ja kyynärän pituinen suorakulmainen levy. Pienemmät palaset olivat hieman hankalan muotoisia, mutta reunat suoristamalla niistäkin tuli käyttökelpoisen muotoiset.

Vanereita sahaillessani suunnittelin, miten liittäisin ne yhteen. Tarvitsisin pienet tukipalaset, joiden avulla liimaisin telineen kasaan ja voisinhan minä vielä varmistaa liitokset ruuveilla. Tukipalasiin tarvittava puu löytyi omasta silppulaatikostani ja ruuvit puutyöosaston miljoonalaatikosta.

Ennen liimaamista hioin vanerien pinnat sileiksi ja hiukan pyöristin särmiä - näin tekelettä on miellyttävämpi käsitellä. Sitten osat vain yhteen, liimaa väliin, ja liimausten kuivuttua ruuvit paikalleen.

Kotona kaivoin vielä retkikampevarastostani sopivan pätkän ylijäämänyöriä, jonka pujotin telineen yläosaan poraamieni reikien kautta ja näin tuli teline valmiiksi. Aikaa sen tekemiseen meni pari tuntia ja materiaalikulut olivat nolla euroa.

Edellisessä kirjoituksessani toin esille suunnittelun merkityksen mittatilaustöiden tekemisessä. Suunnittelu on tärkeä asia, mutta aina ei tarvitse. Tämä maalausteline syntyi periaatteella "tulee sellainen kuin sattuu tulemaan" - suunnitelma tarkentui sitä mukaa kuin työ eteni. Joskus voi toimia näinkin.

Kai minun nyt sitten pitää ruveta niitä vaappuja oikeasti tekemäänkin.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Mittatilaustyö alkaa suunnittelusta


Huonekalujen entisöinnin ja kunnostuksen lisäksi valmistan tuotteita mittatilaustyönä. Tällaiset projektit voivat olla joko olemassa olevan tuotteen rekonstruktion valmistamista tai täysin uniikin tuotteen valmistamista.

Rekonstruktio

Rekonstruktiolla tarkoitetaan identtisen kaksoiskappaleen valmistamista olemassaolevasta tuotteesta. Yksi esimerkki tällaisesta projektista on Talonpoikaistuolin valmistus. Siinä lähtökohtana oli viidestä tuolista muodostuva sarja, johon tarvittiin yksi tuoli lisää. Tätä projektia olen esitellyt sekä tässä blogissa (mm. täällä ja täällä) että toiminimeni sivulla.

Uniikkituote

Tässä vaihtoehdossa valmistetaan tuote, jollaista ei voi kaupasta ostaa. Kyse voi olla tilanteesta, jossa tarvitaan huonekalu, jollaisia kyllä olisi olemassa, mutta ei sopivan kokoisina tai muutoin kaikilta yksityiskohdiltaan asiakkaan tarpeisiin sopivana. Tai sitten tarvitaan tuote, jollaista ei kertakaikkiaan ole saatavilla mistään minkäänlaisena versiona.

Minulla on nyt työn alla projekti, jonka lopputuloksena on asiakkaan tarpeisiin täydellisesti sopiva astiahylly. Tässä asiakas ei löytänyt mistään sellaista hyllyä, jonka mitoitus sopisi käyttökohteeseen. Tällaisessa projektissa on tärkeää selvittää aluksi, mitä asiakas tarkalleen haluaa.

Nykyään tällainen selvittäminen on helppoa. Netistä voidaan etsiä kuvia suunnilleen oikean näköisistä tuotteista ja antaa tekijälle toimeksianto tyyliin "tee muuten samanlainen, mutta vähän erilainen". Sen jälkeen sitten neuvotellaan siitä, millä tavoin erilainen sen valmistettavan tuotteen pitää olla. Tässä vaiheessa tuotteesta laaditaan mittapiirrokset. Niitä täydennetään sanallisilla selityksillä mm. materiaalista ja pintakäsittelystä. Näin saadaan asiakkaan toiveet dokumentoiduksi eikä tulkinnanvaraisuuksia jää.