Joulutervehdys

Bellman-tuolin rekonstruktio valmistui

Kaikkeen sitä tuleekin ryhdyttyä. Onneksi en aloittaessani tiennyt, mihin olen ryhtymässä. Olisi loppunut usko heti kättelyssä. Opettajalle kun tämän mainitsin projektin valmistuttua, niin hän virnisti ja sanoi, että "minä kyllä tiesin, mutta en puhunut mitään". Ja hyvä kun ei puhunut. Olisi jäänyt melkoinen määrä oppia saamatta.

Mutta palataanpa ihan alkuun.

Tässähän tämä alkuperäinen Bellmanni on. Valkoinen, osiltaan täydellinen ja liitoksiltaan ehjä. Vain istuinosa oli parista kohtaa halki ja istuimen etukulmat olivat kuluneet pyöreiksi. Tuolin säilytys kylmässä varastotilassa oli aiheuttanut vaurioita vain pintakäsittelyyn. Maalipinta oli monesta kohtaa lohkeillut paljastaen joko alempana olevia maalikerroksia tai ihan puupintaa.

Kun näin tuolin ensimmäisen kerran, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tiesin heti, että tästä tulee minulle projekti. Tai oikeastaan kaksi projektia: entisöinti ja rekonstruktion valmistus. Nämä projektit ovat myös näyttöjä eli teen niistä tutkintosuoritukset kaikkiaan neljään tutkinnon osaan. Näistä olen kertonut jo viime keväänä julkaisemassani tekstissä, joten en toista asioita tässä. Entisöintiprojektista puolestaan on kertomus täällä, joten siitäkään ei nyt sen enempää.

Entisöintiprojektin aloitin huhtikuussa ja se valmistui lokakuussa. Ei siis mikään pikaprojekti - erityisesti kahdesta syystä: (1) haluan oppia näistä projekteista mahdollisimman paljon ja koska opin parhaiten ottamalla itse asioista selvää, menen näissäkin projekteissa aitojen yli yleensä korkeimmista kohdista; (2) tuolista löytyi työn aikana yllätyksiä, joiden myötä projektin työmäärä ja vaikeusaste kasvoi olennaisesti.

Rekonstruktion valmisteluun kävin käsiksi jo kesällä entisöintiprojektin ollessa kesäloman ajan tauolla: piirsin tuolista mittapiirrokset. Kesäloman jälkeen aloitin sitten varsinaisen valmistuksen.

Jo alussa oli tiedossani, että tästä tulee vaativa projekti, mutta kuinka vaativa, se selvisi vasta myöhemmin. Ensinnäkin tuoli on hyvin monimutkaisen muotoinen - selkänojan keskiosa on joka suuntaan kaareva eikä keskellä oleva ruusuke ole ihan helppo kaiverrettava. Kaikki muutkin selkänojan osat ovat kaarevia ja niissä on koristeuria, enkä ole koskaan aiemmin edes kokeillut koristeveistoa.

Toinen vaativuusastetta merkittävästi nostava seikka on alkuperäiskappaleen hyvä kunto - koska tuolin kaikki liitokset olivat tiukat, en halunnut purkaa tuolia (= ei korjata sitä, mikä ei ole rikki), joten en voinut ottaa valmistettavista osista mittoja ilman, että ympäröivät osat ovat häiritsemässä. Tästä syystä myös eräiden liitosten toteutustapa piti arvata, kun asiaa ei voinut purkamalla selvittää.

Kolmas vaikeuttaja oli sitten se entisöintiprojektin yllätys: tuolista löytyi maalinpoiston yhteydessä kapeita koristeuria, joiden olemassaolosta ei projektin alussa ollut mitään tietoa. Toki ne on sisällytettävä rekonstruktioon, joten sain tässä harrastaa koristeveistoa koko rahalla ja ylikin.

Alla olevassa kuvassa näet alkuperäisen tuolin entisöinnin jälkeen. Entisöinnin yhteydessä tuolin väri muuttui valkoisesta punaruskeaksi. Tämä väriasia tarkentui entisöintiprojektin alkuvaiheen (= lähtötilanteen kartoitus) löydösten myötä: tuolista kun löytyi peräti 10-11 maalikerrosta, joista alimpana oleva punaruskea tempera osoittautui tuolin alkuperäiseksi väriksi. Omistaja halusi, että näistä tuoleista tulee alkuperäisväriset, mitä itsekin pidän parhaana valintana. Toki olisi ollut perusteltua ottaa tavoitteeksi myös jokin muu tuolissa sen elinkaaren aikana ollut värisävy, mutta alkuperäisiä on aina vain yksi.

Sitten töihin.

Mielestäni tuolin selkäranka on sen takajalat. Siksi on luontevaa aloittaa valmistus näistä. Mallikappaleena oleva alkuperäiskappale on tässä alasti ja nätisti - maalinpoisto alkaa olla lopuillaan.

Tuolin valmistusmateriaalina on - kuten vanhoissa tuoleissa usein - koivu kaikkialla muualla paitsi istuinosassa, joka on mäntyä. Tähän rekonstruktioon minulla on tilaisuus hyödyntää taatusti kuivaa puutavaraa, sillä koulussa on poistettu käytöstä vanhoja kangaspuita. Niiden koivupuiset osat olemme ottaneet talteen ja kierrätämme ne uusien huonekalujen osiksi.

Tässä aihiot: vasemmalla takajalat, keskellä ylhäällä sarjat, keskellä alhaalla jalkojen välinen tukiristikko ja oikealla etujalat.

Sitten sahaan aihiot selkänojan keskiosaa varten. Tässä hyödynnän pahvista leikkaamaani mallia ja osat valmistan tuoreemmasta koivulankusta, sillä kangaspuiden osat ovat liian kapeita näin kurvikkaiden kappaleiden valmistamista ajatellen.

Selkänojan keskiosan ristikon osien liitos on vielä helppo tehdä.

Sitten viimeiset koivusta valmistettavat osat eli hartialauta ja selkänojan alaosan vaakapuu. Tässä vaiheessa osat ovat vielä reilusti ylikokoiset, mutta kuitenkin jo oikeaan kaarevuuteen sahattuina. Mallikappaleena olevassa entisöitävässä alkuperäistuolissa on tässä kohdin jo pohjamaali - temperan alle sopii hyvin liitupohjuste, jonka olen itse valmistanut liimavedestä, liitujauhosta ja valkoisesta pigmentistä.

Nyt alkaa mennä vaikeaksi: selkänojan keskiosahan on kaareva myös toiseen suuntaan. Tämä kaarevuus olisi helppo hahmottaa, jos alkuperäisen tuolin purkaisi, mutta se ei nyt käy. Tarkasti eri suunnista tähtäilemällä ja pahvimalleja leikkaamalla löydän oikean muodon.

Tässä toinen selkänojan keskiristikon osista valmiiksi sahattuna. Osa on tosiaankin kaareva joka suuntaan. Ei mikään helppo homma näiden muotoilu, eikä jatko ole sen helpompaa.

Herkistellään kuitenkin vielä hetki näiden kauniisti kaartuvien osien äärellä.

Seuraavana työvaiheena on urien kaiverrus. Tätä työvaihetta varten ostan muutamia koristeveistotalttoja. Näiden merkki on Pfeil ja vaikuttavat laatutuotteilta. Toki niistä on pidettävä hyvä huoli eli käytön aikana terää ei saa päästää tylsymään, vaan sitä pitää teroittaa usein. Monesti jo pelkkä terän pyyhkäisy nahanpalaa pitkin riittää palauttamaan terävyyden.

Ennen ruusukkeen kaivertamisen aloittamista piirrän kuvion huolellisesti. Alkuperäistä tuolia tutkiessani huomasin, että ruusukkeen ulkokehän kuvio on 11-osainen, sisempi kuvio puolestaan 12-osainen. Koska ruusuke on pienempi kuin kolmioviivaimeni, en voi merkitä kulmia suoraan viivaimen avulla, vaan leikkaan pahvista mallin tarvittavasta 33 asteen kulmasta.

Hartialaudan ja takajalkojen väliset liitokset tuottavat päänvaivaa, koska en pysty näkemään alkuperäisestä tuolista, miten nämä liitokset on tehty. Ainoa varma asia on puunaula, joita on yksi kummallakin puolella. Osiin tarvittavien loveuksien muodot yritän päätellä parhaani mukaan, ja ennen liitosten tekemistä valmistan prototyypin. Siihen syntyvä liitos on erittäin luja, joten teen tuoliin samanlaiset.

Takajalkojen liitoslovien muotoilu vaiheessa.

Liitokset onnistuvat. Mutta vieläkään ei voi huokaista - vaativia työvaiheita on edelleen edessäpäin ihan riittävästi. Kieli keskelle suuta ja takaisin hommiin.

Nyt on kiva työvaihe menossa: takajalkojen muotoilu. Kolmea erilaista höylää, kahta erilaista viilaa ja kahta erikarkeuksista hiomapaperia käyttäen haen oikean muodon. Työvaihe vaatii lukemattomia tarkistuksia, jotka teen silmämääräisesti. Voisihan tässä käyttää vaikka profiilikampaa apuna, mutta näen tässäkin oivallisen oppimismahdollisuuden: hyvän puusepän pitää osata katsoa silmällä, milloin osa on oikean muotoinen. (Tosin eihän minusta puuseppää tule, vaan artesaani, mutta puusepäntaitojahan nämä ovat.)

Selkänojan keskiosa valmiina. Ruusukkeen veistäminen ei loppujen lopuksi ollut pahakaan homma. Eihän siitä ihan täydellistä tullut, mutta koulutuksen tässä vaiheessa pidän tätä kuitenkin kelvollisena tekeleenä.

Tuolin jalkojen sisäsärmien viiste miellyttää ainakin tekijän silmää tavattoman paljon.

Harjannostajaiset. Bellman-rekonstruktioni on tässä ensimmäistä kertaa kokonaiseksi tuoliksi koottuna.

Istuimen kiinnitys menossa. Kuvassa näkyy hyvin tämän tuolin suunnitteluvirheet: ensinnäkin istuinlevyn etunurkat ovat ohennetut, mikä heikentää niiden kestävyyttä merkittävästi, ja toiseksi istuimen kiinnitystapa ei salli puun luontaista elämistä, joten on jokseenkin varmaa, että ennen pitkää tämänkin tuolin istuinosa halkeilee ja murenee samalla tavoin kuin alkuperäisenkin tuolin istuimelle on käynyt. Mutta rekonstruktio valmistetaan täsmälleen alkuperäisen mukaiseksi, joten näillä mennään.

Bellman-rekonstruktio pintakäsittelyvalmiina. Tässä kohtaa voi jo vähän puhallella. Urakan loppuosa on enää maalaamista, ja se on jo kerran harjoiteltu. Pitää vain olla tarkkana niiden kapeiden koristeurien kanssa, ettei tuki niitä maalilla.

1.12.2017 kello 11.34 tuoli on valmis. Nyt se saa tässä kuivahtaa pari viikkoa ja sen jälkeen tuoli pääsee loppusijoituspaikkaan. Sitten otan vielä viimeiset kuvat valmiista tuolikaksikosta. Tässä kirjoituksessa olevat kuvat on otettu erilaisissa valaistusolosuhteissa, joten tuolien värit saattavat näyttää hieman erilaisilta. Olisi hyvä, jos koulussa olisi asianmukaisella päivänvalolampulla ja valkoisella taustalla varustettu paikka projektien valokuvausta varten, mutta ei ole ja ilman on siis pärjättävä.

Huh mikä projekti! Kyllä tässä välillä oli usko omiin taitoihin lujilla, mutta sellaisina hetkinä muistutin itseäni kuunsirpistä. Se on retkeilyblogini lukijoille tuttu juttu. Neljä retkeä läpi Suomen -kirjan kirjoittaja Erkki Lampén kuvailee väsyneenä kävelemistä (mikä on minulle pitkänmatkankävelijänä tuttu tilanne) näin: "Paras tunne kävellessä on se, kun jatkaa, vaikka ei haluaisi. Silloin kipu säteilee huumeena ympäri kehoa ja tahto erottuu mielen sumusta kuin metsän ylle nouseva kuunsirppi.". Vaihdetaan vain kävelemisen tilalle puutyöt ja kivun tilalle epätoivo, niin sitaatti kelpaa näihin hommiin lähes sellaisenaan.

Tämä projekti on osoittanut todeksi myös yhden ihan itse keksimäni viisauden, jonka voi sanoa lähes mistä tahansa ehkä vaikealtakin vaikuttavasta asiasta: ei se tekemistä kummempaa ole.