maanantai 29. toukokuuta 2017

Kevään viimeisiä askareita


Ensimmäisen opiskeluvuoden koulupäivät ovat kohta luetut - viimeinen päivä on perjantai, 2. kesäkuuta. Sitten opinnot ovat puolessa välissä ja on aika vetää yhteen, mitä vuoden aikana on tapahtunut. Tähän aiheeseen palaan seuraavassa julkaisussani.

Aivan kaikki ei tässä kevään aikana mennyt suunnitelmien mukaan: ensimmäisten tutkinnonosasuoritusteni arviointitilaisuus siirtyi syksylle. En ole tästä kuitenkaan lainkaan pahoillani, sillä viivästyksen syy on opiskelun kannalta positiivinen. Näyttöprojektistani paljastuneet asiat antoivat aihetta muuttaa tuolin entisöinnin suunnitelmia sillä tavoin, että minun on opiskeltava hieman lisää voidakseni tehdä kaikki tarvittavat asiat riittävän laadukkaasti. En halunnut kiirehtiä asiaa ja mahdollisesti pilata mahdollisuuksiani hyvään tulokseen - käytän kesän tietojeni ja taitojeni täydentämiseen ja teen projektin sitten syksyllä valmiiksi.

Tämä suunnitelmien muutos vapautti loppukevään kiireettömälle työskentelylle. Minulla on vielä monta projektia odottamassa tekemistä ja yksi niistä on pienen pöydän valmistaminen. Sen osien valmistamisessa harjoittelen jälleen käsin tekemistä - samaan tapaan kuin rahiprojektissani, joka sekin on kesken, kun viiveellä alkanut näyttöprojekti sotki aikataulujani.

Projektienhallintahan tässä kevään aikana hieman petti, kun jouduin säätämään aikataulujani eri suuntiin. Omalla tavallaan harmillista, mutta toisaalta tällainenkin tilanne on hyvä harjoitella näin opintojen puitteissa, jotta sitten vastaisuudessa on jotain kokemusta siitäkin. Kaikesta voi oppia.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vie lemmikkisi kouluun -viikko


Minulla on nyt "Vie lemmikkisi kouluun" -viikko. Vein kouluun jyrsijäni. Pikkuisella ei ole vielä omia hampaita, joten kysyin koulun terää lainaan. Sainkin aivan uuden terän, josta opettaja sanoi, että se on ihan tuliterä. Tämä minua vähän huolestutti, koska ajattelin tarjota pikkuiselle ruuaksi puisen tuolin osia. Lisäksi homma piti tehdä puutyöosaston konesalissa, joka ei ole virallinen eikä edes tilapäinen tulityötila.

Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin, pikkuinen sai jyrsiä, tuoli ei syttynyt palamaan ja minä pääsin projektissani eteenpäin.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Huippumaali haussa II


Näyttöprojektinani oleva Bellman-tuoli on ensimmäisten viikkojen aikana tarjonnut yllätyksiä. Kuten jo tutkintotilaisuuksia käsittelevässä tekstissäni kerroin, löytyi maalikerrosten alta kapeat, noin 1,5 millimetrin levyiset koristeurat, jotka ovat olleet ummessa ja siten näkymättömissä varmuudella ainakin 60 vuotta, todennäköisesti huomattavasti kauemmin. 

Toinen yllätys, joka on tullut esille maalikerroksia esille rapsutellessani, on näiden kerrosten määrä. Tuolissa on varmuudella ainakin kymmenen maalikerrosta, jotka edustavat kolmea eri maalityyppiä: alimmaisena on punaruskea temperamaalikerros, sen päällä muutama kerros öljymaaleja, ja loput ovat sitten alkydimaaleja. 

Tästä tuolista on olemassa rekonstruktioita, jotka on valmistettu 1960-luvulla tai jo ennen sitä. Ne on maalattu valkoiseksi - samanvärisiksi tämän minulla entisöitävänä olevan tuolin kanssa. Koska edellä mainitut koristeurat lymysivät jo näiden rekonstruktioiden tekohetkellä maalikerrosten alla, ei sellaisia ole niihin tehty. 

Tämän näyttöprojektini lopputuloksena on tarkoitus olla sekä tämän vanhan tuoliyksilön entisöinti että rekonstruktion valmistaminen. Alkuperäinen ajatus oli tehdä entisöitävästä tuolista ja rekonstruktiosta samanlainen kuin ne olemassaolevat rekonstruktiot. Tämä lähtökohta on tässä kohtaa hyvä hetkeksi kyseenalaistaa ja suunnitelma arvioida uudelleen. On korostettava, että uudelleenarviointi ei välttämättä tarkoita suunnitelman muuttumista. Uudelleenarviointi tarkoittaa sitä, että suunnitelma arvioidaan uudelleen, ja tämän arvioinnin lopputuloksena joko päätetään jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tai sitten päätetään tehdä suunnitelmaan muutoksia.

Tällainen eteneminen on vanhojen huonekalujen entisöinnin yhteydessä hyvin mahdollinen ja siihen tulisi aina varautua. Kun entisöitävää huonekalua ruvetaan tarkemmin tutkimaan, voi paljastua asioita, joista kenelläkään ei ole ollut minkäänlaista aavistusta. Tässä tapauksessa näitä ovat lukuisat maalikerrokset ja ne kapeat koristeurat. 

Jotta tässä projektissa valmistettava rekonstruktio olisi täydellinen, olisi siinä oltava ne kapeat koristeurat. Niiden poisjättäminenkin voisi olla perusteltua, koska tuolista on tehty rekonstruktioita ilman kyseisiä uria ja tuolin elinkaaresta huomattavan osan ne ovat olleet tässäkin piilossa eli tuoli on ollut tavallaan ilman koristeuria. Myös pintakäsittelyn osalta on hyvä pysähtyä miettimään, mihin lopputulokseen halutaan päästä. Työtä aloitettaessa tiedossa oli vain valkoisen värin olemassaolo, mutta koska sen alta on löytynyt useita erivärisiä ja -tyyppisiä maalikerroksia, on valinnan varaa yhtäkkiä moninkertaisesti. Entisöinnissähän ei suinkaan pidä aina pyrkiä sen kaikkein vanhimman olomuodon palauttamiseen, vaan kohteen historian kaikki vaiheet ovat arvokkaita ja niistä voidaan valita palautettavaksi mikä tahansa.

Tätä kirjoittaessani lopullista päätöstä näistä asioista ei ole tehty. Sitä odotellessani täydennän tietojani ja taitojani pintakäsittelystä: harjoittelen temperamaalin valmistamista ja sillä maalaamista. Ja tähän viittaa otsikko - ensimmäinen huippumaalin hakuhan oli itsetehdyn öljymaalin kokeilua. 

Opiskelen temperamaalin tekoa Christian Vogelin kirjasta Maalaamme temperalla

Temperan nimi tulee italiankielen sanasta temperare, joka tarkoittaa sekoittamista. Temperamaali valmistetaan siis sekoittamalla yhtä tai useampaa sideainetta ja vettä. Temperasta puhuttaessa tarkoitetaan useimmin munatemperaa, jossa sideaineena on kananmuna joko kokonaisena tai vain keltuainen tai vain valkuainen. Munaöljytemperaan sekoitetaan lisäksi jotain sopivaa (kuivuvaa) öljyä, esimerkiksi keitettyä pellavaöljyä eli vernissaa. Näiden lisäksi on olemassa mm. vahatemperaa ja kaseiinitemperaa sekä lukemattomia variaatioita kaikista perustyypeistä. 

Useista eri vaihtoehdoista minä päädyn kokeilemaan munaöljytemperaa, jonka valmistukseen löydän erittäin helpon reseptin. Siinä sekoitetaan keskenään kokonainen kananmuna, vernissaa ja tislattua vettä suhteessa 1:1:1. Kananmunia saa kaupasta (kirjassa sanotaan, että "maalaismunat" eli "onnellisen kanan munat" ovat parhaita), vernissaa voi ostaa mm. rautakaupasta ja tislatuksi vedeksi käy mm. huoltoasemilla myytävä akkuvesi.

Ensin valmistetaan munasta, öljystä ja vedestä emulsio ja sen valmistuttua siihen sekoitetaan pigmenttiä halutun värin saavuttamiseksi. En käy tässä tarkemmin läpi sekoittamisen vaiheita enkä arvioi erilaisten pigmenttien soveltuvuutta tarkoitukseen - lukekaa vaikka tuosta Vogelin kirjasta, jos haluatte oppia saman kuin minä.

Valmistan maalia pienen määrän ja teen sillä muutaman maalauskokeen. Maalin ominaisuuksia voidaan säädellä mm. veden osuutta vaihtelemalla ja lisäämällä erilaisia lisäaineita, joilla maalin säilyvyys paranee. Raakaa kananmunaa sisältävä maalihan on sellaisenaan aika huonoa säilymään. 

Ensituntuma temperamaalista on, että se kuivuu todella nopeasti. Pinta on kosketuskuiva jo 10-15 minuuttia maalaamisen jälkeen - tosin paksut kerrokset vaativat huomattavasti pitemmän ajan ollakseen läpikuivia. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Jos projektituolin omistajan kanssa päädytään toteuttamaan siihen alkuperäisen kaltainen temperamaalaus, olen sitten valmis sen tekemään.