Piianpeilistä puuttuu varsinaisen peilin kehys sekä peili kokonaan. Minun on siis valmistettava kehys itse. Aloitan työn hakemalla Googlesta kuvia piianpeileistä ja päättelen hakutulosten perusteella, millainen kehys olisi tähän kokonaisuuteen hyvä. Kun pääsen asiasta keskenäni yksimielisyyteen, piirrän kehyksen luonnollisessa koossa paperille.
Suunnittelun jälkeen valitsen materiaalin, josta sahaan tarvittavat osat ja teen niihin peilin kiinnitykseen tarvittavan kyntteen. Helppo tekeminen loppuu tähän.
Seuraavaksi on ruvettava liittämään osia yhteen. Liitosten kestävyyden varmistamiseksi käytän opettajan ohjeen mukaista liitosta, jota varten liitettävistä kappaleista toiseen on tehtävä keskelle ura ja toiseen keskelle vastaavan paksuinen tappi, ja nämä sitten liimataan yhteen. Työstän kehyksen alaosaan tulevat liitokset pyörösahan avulla, vaikka se vähän pelottaakin. Joudun sahaamaan pieniin palasiin pieniä uria, ja kaikissa vaiheissa ei apukapuloiden käyttö ole mahdollista. Sahan terä pyörii kovin lähellä sormiani. Lisäksi isohampainen sahanterä rouhaisee työstettävän kappaleen hetkessä pilalle, jos en ole varovainen.
Onnistun. Palaset sopivat yhteen lähes täydellisesti. Sitten pitäisi tehdä vastaavat liitokset yläosaan. Se tapahtuisi periaatteessa samalla tavoin kuin näiden alempien liitosten tekeminen, mutta olisi liian helppoa: johan minä tämän olen tehnyt. Haluan kokeilla jotain uutta. Haluan tehdä yläosan liitokset käsin.
Haen työkaluvarastosta japaninsahan ja valmistan ensin harjoituskappaleen. Se onnistuu kelvollisesti, joten uskaltaudun yrittämään varsinaisten liitosten tekemistä. Minä tykkään käsityökaluista paljon enemmän kuin koneista. Niitä on helpompi hallita ja lopputuloksesta tulee ihmisen tekemän näköinen. En halua tuotosteni näyttävän tehtaassa tehdyiltä, vaan haluan, että ne ovat minun tekemäni näköisiä. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen "kun itse tekee, niin tulee sellainen kuin sattuu tulemaan" -toimintamalli, vaan tavoitteena on ammattilaisen tekemän näköinen lopputulos. Siihen menee aikaa ja välillä tulee vähän hikikin, mutta sitä vartenhan täällä koulussa ollaan.
Huolellisuus palkitaan. Myös nämä käsin sahatut osat sopivat hyvin yhteen ja kun liimaan kehyksen kasaan, näyttää se juuri siltä kuin on tarkoituskin. Mitat ovat kohdallaan ja reunoissa on juuri sopivasti työstövaraa. Hion kehyksen etu- ja takapinnat tasaisiksi ja sen jälkeen piirrän reunoihin viivat, joiden mukaan työstän kehyksen lopulliseen muotoonsa.
Muotoilen kehyksen ensin karkeasti vannesahalla jättäen joka kohtaan millin pari hiontavaraa. Alkuperäinen ajatukseni oli jatkaa tästä käsin, mutta olen päivän aikana rohkaistunut sen verran, että menen nauhahiomakoneelle. Se on laite, jota pelkään vielä enemmän kuin pyörösahaa. Tämäkin laite on tehokas ja hiottavaa kappaletta joutuu usein pitämään kiinni niin, että sormet ovat hyvin lähellä hiomanauhaa. Tällaista pelkoa ei voi hälventää muuten kuin käyttämällä konetta. Kieli keskelle suuta ja hommiin. Työskentelen hitaasti ja varovaisesti ja saan kehyksen hiottua juuri piirtämieni viivojen mukaisesti.
Viimeinen vaihe on kehyksen särmien kevyt pyöristys, ja sen teen käsin hiomalla. Tästä tuli hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti