tiistai 23. elokuuta 2016

Oppimista ja onnistumista


Ensimmäinen projektini etenee mukavasti. Tänään pääsin ensimmäistä kertaa sovittamaan valmistamiani liimapuulevyn kappaleita ja saatoin nähdä, että niistä todella syntyy jotain. Jopa likimain sellaista kuin suunnittelin. Osat ovat oikean kokoisia ja sopivat toisiinsa lähes täydellisesti.

Ei tämä silti pelkkää voittokulkua ole. Näiden osien valmistus ei todellakaan sujunut kuin Römsöön paratiisisaarella. Yhden osan jouduin tekemään kokonaan uusiksi, kun kaikin puolin valmista levyä oikeaan kokoon tarkkuussahatessani töppäsin, ja pyörösahan terä haukkasi levyn reunasta palasen. Kaksi muuta osaa puolestaan osoittautuivat sovitusvaiheessa pari senttiä liian lyhyiksi.

Sahan pilalle rouhiman levyn tilalle tein uuden ja rikkomaani osaa voin käyttää jonkin muun, pienemmän levyn valmistukseen. Liian pieniksi osoittautuneisiin levyihin oli mahdollista liimata jatkopalat, ja huolellisen hionnan jälkeen kukaan ei huomaa, että niitä on jatkettu. Virheet olivat siis korjattavissa.

Niin kauan kuin ei satu henkilövahinkoja, on kaikki hyvin. Jos valmistettava osa menee pilalle, voin aina tehdä uuden. Ja siinäkin tapauksessa voin todennäköisesti käyttää susikappaletta myöhemmin jonkin muun osan valmistukseen. Toki tilanne on toinen sitten, kun ruvetaan tekemään oikeita restaurointiprojekteja, joissa työkohteena on vanha huonekalu. Mutta sen aika ei ole vielä.

Kaikkein tärkeintä opiskelun kannalta on tietysti se, että oppimisprosessi etenee. Virheistä oppii ja onnistumisista saa lisää itseluottamusta, jonka turvin voi yrittää uusia, vaikeampia asioita. Ja kun ne saa onnistumaan, on itseään ruokkiva positiivinen kierre valmiina.


2 kommenttia: