Lastu lentää

Neljäntenä opiskelupäivänäni pääsen jo kunnolla sotkemaan vaatteeni kutterinlastuihin ja sahanpuruihin, kun aloitamme ensimmäisen harjoitustyön tekemisen. Työnä on valmistaa pieni avainkaappi. Kaappi muodostuu levymäisistä osista, jotka valmistetaan liimapuulevystä. Nämä osat liimataan yhteen menetelmällä, joka edellyttää kappaleiden reunojen loveamista tietyllä tavalla. Liimapuulevy valmistetaan luonnollisesti itse.

Minä en tarvitse avainkaappia, mutta tarvitsisin rakennelman, jonka avulla voin muuttaa kirjoituspöytäni musiikkihommiin sopivaksi seisomatyöpisteeksi. Minulla on sellainen jo valmiina, mutta olen tehnyt sen hyödyntämällä kaikenlaista kotoa löytynyttä materiaalia: kirjoja, pahvilaatikoita, muovi- ja melamiinilevyjä yms. Nyt voisin tehdä pysyvän rakennelman, joka toimisi paitsi korokkeena läppärille, hiirelle ja kosketinsoittimelle, myös toisi lisää säilytystilaa.

Kysyn opettajalta, saisinko tehdä tällaisen. Se on työnä huomattavasti isompi kuin avainkaappi, mutta periaatteiltaan samanlainen: siihen tulee liimapuulevyä, liimattuja liitoksia, saranoituja ovia ja mahdollisesti omien mieltymysten mukaan muotoiltuja yksityiskohtia. Kaikkea on vain paljon enemmän kuin avainkaapissa, joten materiaalia menee enemmän ja valmistus kestää kauemmin. Opettaja antaa suostumuksensa projektilleni, kun lupaan käyttää sen tekemiseen riittävästi omaakin aikaani, jotta pysyn samassa aikataulussa muun ryhmän kanssa. Puutavara maksetaan itse, joten sen suuremmasta kulutuksesta ei tule sanomista.

Tähän harjoitustyöhön liittyy vielä sellainen asia, että kaikki puuntyöstö tehdään koneiden avulla. Myös ne vaiheet, jotka pystyttäisiin tekemään käsityökaluilla. Nyt opetellaan koneiden käyttö ja ainoa oikea tapa sen opetteluun on käyttää niitä ja tehdä niiden avulla jokin harjoitustyö.

Laadin piirustukset ja lasken materiaalin menekin. Lähtökohdaksi saamme 12x2 -tuumaista lankkua, valittavissa on koivua tai mäntyä. Minä olen aiemmin tehnyt Kansalaisopiston puutöissä männystä laatikoston hanskoille, lakeille yms. ulkovaatteille, joten nyt haluan kokemusta koivun käsittelystä.

Kaverit pätkivät lankusta itselleen 60-70 sentin mittaisia palasia. Minä tarvitsen kaksi metrin mittaista ja kaksi 60-senttistä. Työstövaroineen tästä kertyy noin kolme ja puoli metriä lankkua. Hupsista. Haukkasinkohan liian ison palan?

Ensimmäinen tehtävä on sahata lankut halki ja sen jälkeen höylätä ne ensin oiko- ja sitten tasohöylällä. Minulla nämä työvaiheet - erityisesti höyläys - vievät paljon enemmän aikaa kuin muilla, mutta saan samalla todella hyvin tuntumaa tekemiseen. Höylättäviä lankunpuolikkaita on minulla kahdeksan kappaletta, ja siihen määrään mahtuu jo monenlaista puuta. On kieroa puuta, on oksankohtia, on halkeamia. Höylän äärellä muistuu mieleen kokemus viime talvena tekemältäni hiihtoretkeltä Hailuodossa, sen neljänneltä päivältä. Kuvasin tuota kokemusta blogissani näin: "Usean päivän mittainen ulkona oleminen on herkistänyt aistini – erityisesti kuulon. Kun hiihdän tasaista vuorotahtia pitkin lumen peittämää jäätä, lähtee sauvoista, suksista ja ahkiosta kustakin tietynlainen ääni. Jos yhteenkin noista äänistä tulee pienikin muutos, huomaan sen heti. Erityisen herkästi huomaan, jos sauvoista lähtevä ääni muuttuu.". Tässä höyläämisessä on jotain samaa. Toistan samoja liikkeitä kerta toisensa jälkeen, mutta alan tuntea sormenpäissäni, miten höylän terä puree eri kohtiin puussa. Tämä on hienoa! Tällaista haluankin täällä kokea ja oppia. Matka todelliseksi asiantuntijaksi on pitkä, enkä välttämättä koskaan pääse niin pitkälle, että voisin oikeasti väittää tuntevani puun, mutta joka tapauksessa olen polulla, jota pitkin voin ottaa ainakin muutaman askeleen oikeaan suuntaan.

Tästä tämä lähtee. Ensin sahataan, sitten höylätään, sitten höylätään lisää, sitten sahataan, sitten liimataan, ja sitten taas höylätään. Sen jälkeen pitäisi liimapuulevyn olla valmis ja pääsen seuraavaan vaiheeseen. Hitsi että tämä on kivaa!