Toinen toisiamme opettaen

"Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä." (http://minedu.fi/amisreformi)

Siinä on korulausetta korulauseen perään. Asiakaslähtöisyyttäkään ei ole unohdettu, mutta ketä tässä asiakkaalla tarkoitetaan, jää epäselväksi. Opiskelijaan sillä ei ainakaan viitata, tai jos viitataan, niin sitten pitää huolestua vielä nykyistäkin enemmän.

Suomeksi sanottuna tässä uudistuksessa on kyse siitä, että ammatillisen koulutuksen painopistettä halutaan siirtää oppilaitoksista yrityksiin ja koulutuksen kustannuksia siirtää yhteiskunnalta yritysten maksettavaksi. Annetaanpa ministeriön jatkaa:

"Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi hallituksen kärkihankkeista. Siinä uudistetaan koulutuksen ammatillisen koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita.

Lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi laiksi, jossa keskeisenä lähtökohtana on osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys.

Lisäksi lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä.

Ammatillista koulutusta on välttämätöntä uudistaa, koska tulevaisuuden työelämässä tarvitaan uudenlaista osaamista ja ammattitaitoa. Uudistumista edellyttää myös se, että koulutukseen on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa."

Hesarissa on 20.3.2017 julkaistu mielipidekirjoitus otsikolla "Ammatillisen koulutuksen uudistus perustuu epärealistiseen käsitykseen työmarkkinoista ja opiskelijoista" (http://www.hs.fi/paivanlehti/20032017/art-2000005133452.html). Siinä kirjoittajat, jotka ovat Äidinkielen opettajain liiton ÄOL:n ammatillisen työryhmän puheenjohtaja ja jäsen, arvioivat tätä hanketta. Kannattaa lukea. Olen kirjoittajien kanssa pitkälti samaa mieltä mm. tästä:

"Opettajien ammattitaitoa ei reformissa nähdä eikä arvosteta. Uudistuksen kenties suurin ongelma onkin, että opetus ja arviointi uhataan siirtää pois pedagogisesti päteviltä opettajilta. Koulutuksen järjestäjä saisi tulevaisuudessa esimerkiksi valita kenet tahansa arvioimaan opiskelijaa."

Me aikuisopiskelijat voimme vielä jotenkuten tästä selvitä. Onhan meillä - ainakin osalla meistä - jo sen verran elämänkokemusta ja sen myötä opittuja tiedonhankintataitoja olemassa, että pystymme jotain oppimaan, vaikka meitä ei kukaan olisi opettamassa. Tai vaikka meitä opetettaisiin työpaikoilla, missä ammattitaitoa kyllä on, mutta pedagogista osaamista ei välttämättä ole lainkaan.

Tilanne on aivan toinen mm. juuri peruskoulun päättäneillä nuorilla tai vaikkapa maahanmuuttajilla, joiden kielitaito hädin tuskin riittää arjen välttämättömyyksistä selviämiseen. Puhumattakaan sellaisista opiskelijoista, joilla on esimerkiksi terveydentilaan tai yleiseen elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Yrityksessä työskentelevä ammattilainen osaa kyllä kertoa ja näyttää, miten jokin asia tehdään, mutta ilman pedagogista osaamista hänellä ei ole edellytyksiä arvioida opin perillemenoa eikä varsinkaan toimia oikein tilanteessa, jossa asia jää syystä tai toisesta oppimatta.

Varmaan yrityksissä oppiminen sopii joillekin aloille. Ehkä monillekin. Mutta on myös aloja, joille se ei sovi. Esimerkiksi käsi- ja taideteollisuusalat, kuten se, jolla itse opiskelen. Huonekalujen entisöijät ovat tyypillisesti yksinyrittäjiä eli ammatinharjoittajia, tai korkeintaan pienissä yrityksissä työskenteleviä. Vaatetus- ja korualalla tilanne on tietääkseni pitkälti sama. Ei näiden alojen yrityksissä ole resursseja opiskelijoista huolehtimiseen - ei ainakaan siinä määrin, kuin oppilaitoksissa, joissa on töissä pedagogisesti päteviä kunkin ammattialan opettajia.

Viime vuosina joka paikkaan levinnyt säästämisvimma tekee sekin elämästä oppilaitoksissa vaikeaa. Jos ei ole rahaa opettajien palkkoihin, nämä joutuvat etsimään muita töitä ja opiskelijat jäävät oman onnensa nojaan. Tiloihin, välineisiin ja materiaaleihin kohdistuvat säästöt ovat sitten vielä kokonaan oma lukunsa.

Muutos näkyy jo meilläkin. Tänä keväänä tyypillinen viikko lukujärjestyksessämme sisältää kaksi päivää opetusta, yhden päivän itsenäistä työskentelyä ja loput kaksi päivää ovat tyhjiä. Ne voimme halutessamme käyttää itsenäiseen työskentelyyn, mutta koska lukujärjestyksessä ei näinä päivinä ole mitään, ei koululla ole velvoitetta järjestää meille minkäänlaista ohjausta. Opi siinä sitten.

Onneksi ryhmässämme on eri alojen taitajia ja esimerkiksi minulla on mahdollisuus saada verhoilutöihin liittyvää opastusta koulukavereilta. Ehkä pystyn itse sitten joissain muissa asioissa olemaan tukena muille. Kuulemma tällaisesta toimintatavasta on tulossa normaali käytäntö jo ensi syksynä. Oppiminenhan siinä hidastuu kaikilta, kun joudumme käyttämään aikaa muiden auttamiseen.

Tämän päivityksen kuvissa näkyvät rahin verhoilun ensimmäiset vaiheet eivät olisi näin hyvin onnistuneet, jos en olisi voinut ajoittaa niiden tekemistä sellaiselle päivälle, jona verhoilua osaava koulukaveri työskenteli vieressä oman verhoiluprojektinsa parissa ja pystyi minua neuvomaan.