Aidan yli korkeimmasta kohdasta

Tarvitsen verhoiluharjoituksen. Ja tarkemmin sanottuna vielä ns. kovaverhoilutyön, vaikka se ei ihan kivikova olekaan. Kovaverhoilu - myös kovaperustusverhoiluksi kutsuttu - on sellainen, jossa pehmusteiden alla on ristikkäisistä satulavöistä muodostuva, vain hiukan joustava tukirakenne. Tästä pehmeämpi versio on nimeltään joustinverhoilu, ja siinä rakenteeseen kuuluu nimen mukaisesti jousitus. Sellaisiakin opettelen kunnostamaan, mutta niiden aika tulee myöhemmin.

Minulla ei ole sopivaa yksinkertaista verhoilukohdetta, mutta koulun kirjastosta lainaamastani kirjasta Korjaa ja verhoile omat huonekalusi (kirjoittanut Anita Gunnars) löydän ohjeen jalkajakkaran valmistamiseksi alusta alkaen. Ohjeen mukaan jakkaran puuosat liitettäisiin toisiinsa ruuveilla, mutta eihän sellainen nyt koulutuksen tässä vaiheessa enää käy laatuun. Kunnon liitokset ne olla pitää.

Haluan jakkaran rungosta täsmälleen samankokoisen ja -muotoisen kuin ohjeessa on. Suunnittelen siihen liitokset, joihin sisältyy sekä tappiliitoksia että jiiriin sahattavia osia. Näiden valmistaminen tarkasti oikeaan muotoon ja mittaan onnistuisi minultakin, jos käyttäisin pyörösahaa ja talttaporakonetta. Mutta koska jo osaan nuo menetelmät, haluan kokeilla jotain muuta. Jotain, mitä en välttämättä vielä osaa.

Päädyn tekemään osat käyttämällä vannesahaa ja tavallista, pyöreitä reikiä tekevää porakonetta. Näin toimien joudun hienosäätämään osien muotoa käsityönä, mikä korottaa työn vaikeusastetta huomattavasti. Ja koska perfektionismiin taipuvaisena asetan riman korkealle, saan tästä itselleni oikein kunnon haasteen.

Kuva: Katri Kurkela

Vannesahalla ei taitavakaan tekijä saa absoluuttisen tarkkaa jälkeä, mutta vanha ystäväni nauhahiomakone pelastaa minut tästä tilanteesta. Sahaan jiirit ensin suunnilleen oikein, ja sen jälkeen tasoitan pinnat nauhahiomakoneella täsmälleen oikeaan kulmaan.

Vannesahalla ei myöskään ole mahdollista päästä ahtaisiin koloihin. Niiden osalta turvaudun käsityökaluihin - hyväksi teroitettu taltta ja hienosäätöleka osoittautuvat käyttökelpoisimmiksi työvälineiksi.

Ja koska teen tappiliitokset ilman talttaporakonetta - jolla siis saisin porattua suorakulmaisia reikiä - saan viimeistellä niin tapit kuin kolotkin talttaamalla. Kaikki tämä vie valtavasti aikaa, mutta on myös erittäin opettavaista. On vaikea arvioida, paljonko aikaa käsipelillä tehtävä hienosäätö vie, mutta kun sen tekee itse, omin pikku kätösin, eikä vain kerran, vaan monta kertaa, saa aika hyvän tuntuman asiaan. Se vie aivan tajuttoman kauan.

Mutta kun opettaja aikaansaannostani tarkasteltuaan toteaa, että liitos on valitsemani työmenetelmät huomioiden erittäin tarkasti tehty, olen tyytyväinen. Urakka ei tosin ole vielä edes voiton puolella, sillä näitä samanlaiseen muotoon työstettäviä nurkkaliitoksia on tässä projektissa neljä kappaletta.

Neljästä nurkkaliitoksesta ensimmäisen puolikas liimausta vaille valmiina.