torstai 6. huhtikuuta 2017

Tuolikuusikko voiton puolella


Ruokapöydän ympärille tulevan tuolikuusikon työstäminen on edennyt jo voiton puolelle. Tätä kirjoittaessani kotona on kolme valmista tuolia, verstaalla yksi, ja enää kaksi on odottamassa vuoroaan.

Projektihan lähti liikkeelle jo syksyllä, kun rupesin muiden töiden ohessa valmistamaan sarjaan yhtä tuolia lisää. Se valmistui joulukuussa. Uuden tuolin laatiminen onnistui periaatteessa hyvin, mutta värikartasta valittu sävy osoittautui tuolin pintaan päästyään liian vaaleaksi. 

En kuitenkaan heti lähtenyt korjaamaan tuolin värisävyä, koska oli parempi kunnostaa ensin toinen tuoli ja maalata se sävyllä, jonka uskoimme nyt olevan se oikea. Näin myös tapahtui, minkä jälkeen saatoin siirtyä sarjatuotantomoodiin ja kunnostaa loput viisi tuolia yhden toisensa jälkeen. Mitään erityistä vauhtia en ole näiden kanssa pitänyt, koska samaan aikaan olen työstänyt useita muitakin projekteja. Tosin nyt alkaa kevät olla niin pitkällä, että on pantava töpinäksi. Kesäkuun alku ja juniorin ylioppilasjuhlat lähestyvät, ja silloin on tuolikuusikon oltava valmis ja oikean värinen, jotta vieraat pääsevät istumaan. 

Projektin aikana olen kokeillut erilaisia pohjatyötekniikoita. Niistä olen kertonut täällä ja täällä. Tämän tuolisarjan pintakäsittely ei ole aivan oikeaoppista, sillä tämäntyyliset tuolit pitäisi maalata siveltimellä. Sitä lajia olen kuitenkin harjoitellut jo silloin, kun edellisen kerran kunnostimme näitä. Tällä kertaa vedän pohjamaalit ruiskulla ja pintamaalin telalla.

Nyt urakka on tosiaan jo yli puolenvälin. Tällä hetkellä kotona ovat sarjan kaikki viisi alkuperäistä tuolia - se omatekemä on parhaillaan verstaalla saamassa nyt sen oikean sävyisen ruskean maalipinnan. Loput kaksi tuolia menevät putkesta läpi tällaisella ohjelmalla:

1. päivä: vanhan maalipinnan poisto kaapimalla ja hiomalla
2. päivä: pohjamaalaus valkoisella pohjamaalilla (tuo pinnan kolot hyvin näkyviin)
3. päivä: kittaus valkoisella lakkakitillä
4. päivä: lakkakitin hionta
5. päivä: pohjamaalaus ruskeaksi sävytetyllä pohjamaalilla
6. päivä: ensimmäinen pintamaalikerros
7. päivä: toinen pintamaalikerros
8.-10. päivä: pintamaalin läpikuivuminen (kestää kuljetusta paremmin)

Eiköhän tässä ehditä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti