Puutöihin on tarjolla monia toinen toistaan tehokkaampia koneita. Sahaamiseen on pyörösaha ja vannesaha. Höyläämiseen oiko- ja tasohöylä. Porakoneita löytyy sekä pyöreillä että nelikulmaisilla terillä. Hiomiseenkin voi valita kapea- tai leveänauhahiomakoneen. Jyrsimiä on niin ala- kuin ylämallisenakin. Sorvin ääressäkin ollaan joskus, ihan konkreettisesti. Ja näiden lisäksi vielä kaikki sähköllä toimivat käsityökalut, joita en jaksa lähteä edes luettelemaan.
Kaikki nämä ovat tehokkaita apuvälineitä; niiden hampaissa puu muuttaa muotoaan nopeasti. Myös yhteinen miinuspuoli löytyy: sähkötyökalut ovat järkiään äänekkäitä - ilman kuulosuojaimia niitä ei pidä käyttää. Lisäksi niitä käytettäessä joutuu usein luopumaan yhdestä asiasta, joka ainakin minulle on tärkeä: työstettävästä kappaleesta jää herkästi puuttumaan inhimillisyys.
Koneistetut puuosat ovat mittatarkkoja, siistejä, virheettömiä. Ero omatekemän ja tehdastekoisen välillä on usein mahdoton havaita.
En väheksy koneilla tekemistä. Erityisesti silloin, kun on tarkoitus ansaita palkkansa puutöillä, on tehokkuus tarpeen. Mutta aina se ei ole tarpeen, eikä välttämättä edes mahdollista. En usko, että minulla on koskaan mahdollisuutta hankkia omaan verstaaseen sellaista puuntyöstökonearsenaalia, jollaista pääsen koulussa hyödyntämään. Ja jotta pystyisin tekemään töitä käsityökaluilla, on minun syytä opetella myös sitä.
Koneellinen työstäminen menee usein niin, että ensin säädetään kone sopivasti ja sitten surautetaan. Käsityökaluilla tekeminen on hellempää: siinä työkohde muokataan haluttuun muotoon vähän kerrallaan ja koko ajan pysytään hyvin kärryillä siitä, missä mennään. Kun oikein tarkasti työskennellään, ovat muodonmuutokset niin vähäisiä, että niitä ei välttämättä näe. Silloin otetaan avuksi tuntoaisti. Kun puupalaa hyväilee hellästi sormenpäillä, tuntee pienetkin poikkeamat muodossa - myös ne, jotka silmämääräisessä tarkastelussa voisivat jäädä huomaamatta, jos vallitseva valo ne sopivasti häivyttää.
Työkohteena on tällä kertaa se kahden euron kirpparilöytöni. Sehän oli semmoinen kummallisen näköinen kaapinhökötys, josta aion tehdä erinäköisen. En kerro vieläkään, minkänäköisen, mutta paljastan sen verran, että kaapin ovi ainakin siirtyy sisemmäs. Tässä muistin virkistykseksi kuva lähtötilanteesta:
Ovi on laitettu kiinni erikoisesti "pinta-asennuksena". Minä muutan sen pari senttiä sisemmäs, jolloin oven pinta on seinien etureunan tasalla. Tämä muutos edellyttää, että siirrän toista kaapin yläosassa olevista poikittaistukirimoista vähintään oven paksuuden verran sisemmäs.
Sahaan riman poikki molemmista päistä - se kun on kiinnitetty poratappien ja liiman avulla, eikä oikein muulla tavoin irtoa.
Voisin jatkaa tästä yksinkertaisesti niin, että kiinnittäisin riman sopivaan paikkaan esimerkiksi ruuvien avulla. En kuitenkaan tee sitä, koska haistan tässä mahdollisuuden harjoitella käsityökalujen käyttöä. Päätän valmistaa uuden riman.
Sitä varten käyn hakemassa silppuhyllystäni aiemmista projektista yli jääneitä mäntysoiroja, joista sahaan ensin kolme sopivan pituista pätkää, höylään ne käsihöylällä sileiksi ja sitten liimaan ne yhteen. Näin saan rimanpätkän, jota ryhdyn muotoilemaan - edelleen käsihöylällä.
Ensin höylään riman poikkileikkaukseltaan suorakulmion muotoiseksi (tämän työvaiheen lopputuloksen näet otsikkokuvassa). Koska olen käyttänyt siihen ylijäämätavaraa, olivat riman reunimmaiset soirot muodoltaan vähän mitä sattuu. Sitten keksin lisätä työvaiheen vaatimustasoa: muotoilen riman sellaiseksi, että sen alaspäin olevat särmät tulevat viistetyiksi.
Tässä olen piirtänyt riman molempiin päihin viivat niihin kohtiin, mihin asti minun on höylättävä. Rima on kiinni höyläpenkissä ja lyhyt kolmioriman pätkä tukee sitä alhaaltapäin niin, että merkkiviivat ovat vaakasuorassa. Tämä helpottaa höyläämistä, sillä voin pitää työkalua tarkalleen vaakasuorassa. Se on helpompi hahmottaa kuin kalteva asento.
Nyt toinen viiste on valmis. Kun höylän säätää niin, että se leikkaa kerralla vain hyvin ohuen lastun, on työn etenemistä helppo seurata, eikä homma mene pilalle ainakaan siksi, että puuta menisi höylän kitaan liikaa.
Pöydälle ja lattialle kertyy kiitettävän kokoinen keko lastua. En laita tätä hukkaan, vaan otan talteen ja vien kotiin: ohut höylälastu on erinomaista tavaraa laitettavaksi kompostiroskapussin pohjalle.
Kun rima on valmis, sahaan sen päihin sopivat pykälät ja sitten nakerran vastaavan kokoiset kolot kaapin seinien yläosiin. Kolot tulevat kuvassa näkyviin seinien korotusrimoihin - ne tarvitaan, jotta kaapin sisäkorkeus riittäisi ovelle.
Hyödynnän tässä työvaiheessa kahta tarkkaan työskentelyyn sopivaa työkalua: japaninsahaa ja 12-millistä talttaa, jonka olen itse hellästi teroittanut. Niillä poistan puuta vähän kerrallaan, kunnes kolot ovat oikean kokoiset.
Sitten liimaamaan. Tarkan työn hedelmät ovat nyt poimittavissa: rima asettuu täsmälleen oikeaan kohtaan ja liimaus on helppo puristaa yhdellä puristimella.
Riman alapinnan muoto näkyy tästä. Samaten tästä näkyy, että olen asentanut riman syvemmälle kuin mitä kaapin oven paksuus välttämättä edellyttäisi. Näin tänne ylös on mahdollista sijoittaa jokin oven kiinnipitämiseksi tarvittava salpa, jos sellaiseen päädyn. Niin pitkällä en tosin suunnittelussa vielä ole, koska teen tätä vähän niin kuin fiilispohjalta ja improvisoiden.
Pikkutippa liimaa puristuu saumasta ulos. Sen kun vielä hellästi pyyhkäisen pois, niin on tämä työvaihe valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti