keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Ihan pihalla

Tukkia kuorimassa. (Kuva: Maria Karakorpi)

Tänään pääsin ulkotöihin. Kaikki ryhmämme opiskelijat pääsevät vuorollaan koulun pihalle kuorimaan tukkeja ja sahaamaan niitä kenttävannesahalla laudoiksi ja pelkkahirsiksi. Nämäkin työt opitaan tekemällä: meitä on kerrallaan vain kaksi opiskelijaa pihalla ohjaajan kanssa, ja näin homma ei mene seisoskeluksi.

En huomannut katsoa kuorimiseen käytetyn laitteen merkkiä, mutta malliltaan se muistuttaa Hirspek Oy:n nettisivuilla esiteltyjä Vuolu-Villeä ja Piilu-Pekkaa. Tukkien kuoriminen sujui sillä tosi nopeasti, mutta vaikka kone on tehoonsa nähden kevyt, kävisi tämäkin ihan oikeasta työstä, jos sitä koko päivän joutuisi tekemään.

Kenttävannesaha on sekin mielenkiintoinen laite: tukki nostetaan telineiden päälle, säädetään haluttuun asentoon, ankkuroidaan siihen paikalleen ja sitten kiskoja pitkin liikkuvassa vaunussa olevaa sahaa työnnetään edestakaisin. Sahan korkeutta muuttamalla säädetään syntyvän tuotteen paksuus. Me sahasimme tuuman paksuisia lautoja ja neljän tuuman hirsiä 25-30 cm paksuista tukeista. Kuulemma koneen teho riittäisi jopa lähes metrin paksuisten runkojen sahaamiseen.

Onhan se todennäköistä, että minulla ei tulevaisuudessakaan ole omaa metsää tai edes pääsyä sellaiseen metsään, josta voisin kaataa puita omaan käyttööni ja niitä edelleen kuoria ja sahata tarvitsemaani muotoon, mutta silti on hyödyllistä nähdä, miten niitä lautoja tehdään. Isot sahalaitokset, jotka toimittavat puutavaraa teollisuuteen ja rautakauppoihin, ovat toki asia erikseen - niissä runkojen kuoriminen ja puun sahaaminen taitaa nykyään olla lähinnä tietokoneen välityksellä tapahtuvaa prosessinohjausta.

Nyt käytetyn koneiston avulla voisi pienen kenttäsahan pystyttää minne vain. Kuorimiseen käyttämämme laite oli sähkökäyttöinen, mutta aggregaatillahan sitä sähköä voi tehdä korvessakin. Ja se kenttävannesaha oli polttomoottorikäyttöinen. Sen ilmajäähdytteinen, kaksisylinterinen moottori pitää aivan samanlaista ääntä kuin kuplavolkkari, jollaisia minulla oli 90-luvulla. Taitaa vain tuon sahan voimakone olla jo tehokkaampi kuin mitä ainakin vanhemman, vm. 1966 kuplani moottori oli. Kupolin kiihtyvyys kun oli sitä luokkaa, että sekuntikellon sijaan sitä olisi voinut mitata almanakan avulla.

Ajelin silloin kotoa Tuirasta työpaikalleni Oulunsaloon. Lentokentäntielle käännyttyä edessä oli lähes kolme kilometriä melkein suoraa tietä 80 km/h nopeusrajoituksella ennen kuin saavuttiin kuudenkympin alueelle. Kuppelwagenillani tuo tieosuus riitti juuri ja juuri kahdeksankympin saavuttamiseen - paitsi jos oli vastatuuli.

Yhden aamupäivän pituinen sahausrupeama riitti puhaltamaan eloa liekkiin, joka mielessäni on aiemminkin lepattanut tällaisille järeämmille puutöille. Minä tykkään näperrellä pieniä kohteita - kuten vaikkapa vanhaan tuoliin tehtäviä uusia osia - mutta olisi hauskaa oppia joskus tekemään edes yksi yksinkertainen salvostyyppi. En tiedä, rakentaisinko ikinä hirrestä mitään, mutta kiva sitäkin olisi osata.

Maria sahaamassa tukista lautaa.

2 kommenttia: