maanantai 2. tammikuuta 2017

Reikien paikkuuta


Ei, tässä ei ole kyse hammaslääkärillä käynnistä, vaan jälleen yhdestä tuoliprojektista. Korjattavana on talonpoikaistuolin istuinosa, joka on vuosikymmenten kuluessa halkeillut useasta kohdasta. Halkeilu johtuu siitä, että istuin on ollut nauloilla kiinni sarjassa. Naulaamalla tehty kiinnitys ei salli minkäänlaista liikettä, ja kun puu on ajan mittaan kuivunut ja kutistunut, on istuinosa ratkennut heikoimmasta kohdasta eli yhdestä tai useammasta liimasaumasta.

Yleensähän tällaiset istuinosat ovat valmistetut liimaamalla lautoja yhteen, ja kun ne ovat monesti varsin ohuita - jopa vain 15 mm - on lautojen välisen liimasauman pinta-ala hyvin pieni. Jos puskusauman sijaan tehtäisiin sormiliitos, olisi liimapinnan ala huomattavasti suurempi. Alla oleva kuva havainnollistaa tilannetta.


Sormiliitos olisi paljon vahvempi, mutta sellaista ei kukaan tuolintekijä viitsi ruveta tekemään. Varsinkaan, kun kestävyyden kannalta parempaan lopputulokseen päästään kiinnittämällä istuinosa sarjaan asianmukaisesti klossien ja sarjoihin tehtyjen urien avulla. Tällainen kiinnitys sallii sen pienen liikkeen, jota puun luontainen eläminen aiheuttaa.

Tämän tuolin kohdalla tilanne on ollut aluksi hyvä - istuinosa on ollut klosseilla kiinni - mutta kiinnitys on kenties jossain vaiheessa löystynyt ja klossien kiristämisen sijaan tuolin omistaja on ottanut vasaran käteen ja lyönyt muutaman naulan.

Otsikkokuvassa näkyy lähtötilanne yhden naulanreiän osalta. Tuollaisen voi toki täyttää kittaamalla, mutta on tyylikkäämpää liimata reikään puutappi. Kun tapin valmistaa huolellisesti, voi korjauksesta saada huomaamattoman, vaikka huonekalun pintakäsittelyksi tulisi jokin läpikuultava käsittely kuten puuvaha, petsi tai lakka. Tämä tuoli maalataan, joten niin tarkkaa työtä ei tarvitse tehdä. Riittää, kun reikä täyttyy puulla suurimmaksi osaksi ja lopullinen viimeistely maalausvalmiiksi tapahtuu kittaamalla.


Korjaus alkaa pursottamalla reikään liimaa. Tässä käytetään tavallista puuliimaa.


Seuraavaksi vuolen tapin samasta puulajista, josta korjattava kappale on valmistettu. Tämä kohde on mäntyä.


Naputtelen tapin vasaralla niin pitkälle kuin se menee. Käytän muovipäistä vasaraa, joka on tavallista metallivasaraa hellävaraisempi työkalu. Ohutta tappia ei kannata mäiskiä niin, että se katkeaa.


Yli pursuava liima on tässä kohtaa helppo pyyhkiä pois kostealla rievulla. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta vähentää myöhemmin tehtävän työn määrää.


Lopuksi sahaan tapin poikki pintaa myöten. Tähän ei välttämättä tarvita kittiä ollenkaan, koska kun pinta kuitenkin vielä hiotaan ennen maalausta, tasoittuu korjauskohta vielä tästäkin. Ja kyllä tämän muuten voisi kitata myös siinä tapauksessa, että päälle tulee jokin läpikuultava käsittely. Onhan niitä sävykittejä olemassa.

2 kommenttia: