keskiviikko 17. elokuuta 2016

Pikisaari


Pikisaari on pieni saari Oulun keskustan tuntumassa. Matkaa ydinkeskustasta Pikisaaren keskikohdalle on kevyen liikenteen väyliä pitkin vain kilometri. Oulun kaupungin matkailusivujen mukaan Pikisaari on "idyllinen puukaupunki ja teollisuusmiljöö", jota "käytettiin jo 1600-luvulla laivojen rakennuspaikkana". Pikisaaressa "sijaitsee Oulun vanhin puurakennus, joka on nykyään museona. Pikisaaren kantaväestöön kuuluu aktiivinen taiteilija- ja käsityöläisyhteisö.".

Kaikkitietävä Wikipedia osaa lisäksi kertoa, että Pikisaaren nimi juontuu saareen 1600–luvulla perustetusta pikiruukista. Pienpolttoa tärkeämpi elinkeino Pikisaaressa oli kuitenkin laivanrakennustoiminta 1800-luvun loppupuolelle asti, kunnes maankohoamisesta johtuva rantojen mataloituminen teki laivojen käsittelyn hankalaksi ja laivanrakennus siirtyi muualle, syvempien vesien äärelle.

Saaressa on ollut myös viinanpolttimo, jonka tiloihin tuli myöhemmin värjäämö, josta sitten tuli Villatehdas. Wikipedian mukaan Pikisaaren historian merkittävin teollisuuslaitos on ollut 1874 toimintansa aloittanut Oulun Konepaja Oy, jonka toiminta loppui niinkin myöhään kuin vuonna 1972.

Minulle näistä merkittävin asia on Villatehdas, sillä juuri siinä rakennuksessa sijaitsee nykyään Oulun Seudun Ammattiopiston Pikisaaren yksikön puutyötilat - juuri ne, joissa suurin osa omasta opiskelustani tapahtuu.

On hienoa päästä oleskelemaan, opiskelemaan ja toimimaan tällaisessa ympäristössä. Jo kävely saaren läpi aamulla kouluun mennessä on hieno kokemus, kun saaren historia tulee vastaan joka askeleella. Kokemus huipentuu kadun päässä, kun avaan entisen Villatehtaan oven ja astun sisään. Vaikka tilat on saneerattu vastaamaan opetustiloja koskevia vaatimuksia, näkyy monessa paikassa vielä vanhoja tiiliseiniä ja muita yksityiskohtia, jotka kertovat omaa tarinaansa paikan arvokkaasta menneisyydestä.


2 kommenttia:

  1. Kiitos..tuli rautaisannos Oulun historiaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä :) Itsellenikään nuo asiat eivät olleet selviä aiemmin, mutta jotenkin nyt oli motivaatiota selvittää ;)

      Poista