Katse eteenpäin

Blogini lukijoita ehkä kiinnostaisi tietää, miksi. Miksi lähdin opiskelemaan, miksi lähdin opiskelemaan juuri nyt, miksi lähdin opiskelemaan juuri huonekalurestaurointia.

Minua ainakin kiinnostaisi, jos lukisin jonkun toisen kirjoittamaa samanlaista blogia.

Mutta rakas lukijani, tuotan sinulle pettymyksen. En aio avata näitä asioita tällä kanavalla kovinkaan tarkasti. Kun päätin ryhtyä kirjoittamaan tätä blogia, tein periaatepäätöksen, että kirjoitan vain asioista, jotka tapahtuvat opiskelemaan lähtöni jälkeen, siis 15.8.2016 ja siitä eteenpäin. Lipeän tästä periaatteesta kuitenkin yhden kirjoituksen verran.

Lienee selvää, että jotain minun sisälläni on ollut rikki tai ainakin epävireessä, koska olen halunnut tehdä jotakin, jolla yritän sitä korjata. Tässä ei ole mitään ihmeellistä - onhan tavallista, että pyrkimys muutokseen syntyy tyytymättömyydestä johonkin asiaan.

Ajoituksen osalta voisin todeta, että asiat etenivät sekä hitaasti että nopeasti. Henkinen valmius tällaiseen elämänmuutokseen ei synny hetkessä, mutta kun asiat ovat prosessoituneet mielessä riittävän pitkälle, voi viimeiset askeleet ottaa nopeastikin, jos olosuhteet muutoin ovat otolliset. Minun päässäni asiat prosessoituivat sellaiseen muotoon, että näin hyväksi ottaa kaksi vuotta opintovapaata ja sen turvin opiskella jotain aivan uutta alaa. Opintovapaa tarjoaa mahdollisuuden juuri tällaiseen määräaikaiseen irrottautumiseen opintoja varten.

Opiskelumahdollisuuksia kartoittaessani havaitsin nopeasti, että vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Mutta mikä olisi se minun juttuni?

Harrastusten puolella olen nähnyt, että käsillä tekeminen, jossa työn tulos näkyy heti tekemisen jälkeen, kiinnostaa minua. Opiskelun lopputuloksena voisi siis olla jokin ammatillinen perustutkinto. Sellaisen saa yleensä kasaan kahdessa vuodessa ja opiskelu on hyvin käytännönläheistä. Vielä kun keksisin, minkä perustutkinnon suorittaisin.

Ennen kaikki oli paremmin. Näinhän me keski-ikäiset mielensäpahoittajat tuppaamme ajattelemaan. En tiedä, oliko kaikki ennen oikeasti paremmin, mutta sen tiedän, että se, mitä ennen oli, katoaa nykyään kovaa vauhtia. Nykyään kaiken pitää olla suurta, nopeaa ja tehokasta. Tulen surulliseksi, kun ajattelen, miten kaikki vanhat, ihmisen kokoiset asiat katoavat. Minä haluaisin hidastaa tätä kehitystä. Pysäyttää sitä en voi, eikä se liene tarpeellistakaan - aikanani minäkin lakkaan olemasta, joten minun mahdollisuuteni vaikuttaa mihin tahansa asiaan ovat rajalliset. Mutta jos voisin edes hieman hidastaa menneiden aikojen asioiden katoamista oman kuplani sisällä, niin olisin tyytyväinen.

Nämä ajatukset mielessä huomasin, että Oulussa on mahdollista aloittaa kaksivuotiset huonekalurestauroinnin opinnot elokuussa 2016. Lyhyen harkinnan jälkeen asia oli selvä: tuonne minä yritän päästä. Varsinainen hakuaika näihin opintoihin oli käsittääkseni ollut jo edellisenä keväänä, kuten opiskelupaikkoihin yleensäkin, mutta monessa opiskelupaikassa on vapaita paikkoja vielä lukukauden alussakin. Niitä paikkoja ei välttämättä ole monta, eivätkä ne ole auki kuin juuri sen aikaa, että viimeisetkin opiskelupaikat saadaan täyteen, joten moisesta kiinnostuneiden kannattaa olla aktiivisia.

Minä onnistuin olemaan aktiivinen oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Sain opiskelupaikan ja tässä olen nyt.

Ja tämän enempää en näillä näkymin käy näitä taustoja läpi tässä blogissa. Katse eteenpäin, kohti hyvin alkaneen seikkailun uusia vaiheita!

(Jos mietit, miten otsikkokuva liittyy tekstiin, niin jatka miettimistä. Jos keksit, kerro minullekin!)