Työssäopettamista

Huonekaluverstaalta päivää. Pitkästä aikaa innostuin kirjoittamaan tänne, kun rupesi tuntumaan siltä, että nyt voisi olla tähän julkaisukanavaan sopivaa asiaa.

Verstaallani on ollut vajaan kuukauden ajan työssäoppija. Joulun alla sain sähköpostia toista vuotta puualan artesaaniksi opiskelevalta ihmiseltä, joka tiedusteli mahdollisuutta päästä verstaalleni opintoihin kuuluvaa työssäoppimisjaksoa suorittamaan. Kutsuin hänet käymään verstaalla, keskustelimme aiheesta ja lyhyen harkinnan jälkeen ilmoitin, että edetään ajatuksen kanssa. Muutamat yksityiskohdat piti vielä tarkentaa ja helmikuun viidentenä päivänä työssäoppija sitten saapui verstaalle valmiina aloittamaan työt.

Olen aiemmin suhtautunut varauksellisesti - jopa avoimen kielteisesti - tähän ammatillisen koulutuksen uudistukseen, jossa opetusvastuuta siirretään oppilaitoksilta yrityksille. Nyt, kun asia on konkretisoitunut omalla kohdallani, on mieli täysin muuttunut.

Ei nyt sentään. En voi sanoa, että kriittisyyteni olisi muuttunut yksinomaan positiiviseksi suhtautumiseksi, mutta kyllä tietyiltä osin olen valmis näkemystäni tarkentamaan. Ei tämä ole yksinomaan huono kuvio. Se voi olla sitä suoraan peruskoulusta amikseen siirtyvien nuorien kohdalla - erityisesti, jos on kyse nuoresta, jolla ei ole valmiuksia ottaa vastuuta oman opiskelunsa ohjaamisesta. Minulla ei kuitenkaan ole tällaisista opiskelijoista omakohtaista kokemusta, joten en lähde asiaa niiltä osin tämän tarkemmin tässä pohtimaan.

Mutta aikuisopiskelijoiden kohdalla tilanne on toinen. Toki heissäkin on sellaisia, joille ammattikoulu on lähinnä päivähoitopaikka ja joita pitäisi opettajan tai jonkun muun olla päivittäin ohjaamassa, jotta hommasta tulisi yhtään mitään. Näistäkään ei nyt tässä sen enempää.

Silloin, kun kyse on aikuisesta - millä tässä yhteydessä en tarkoita tiettyjen ikävuosien täyttymistä, vaan tietyn henkisen kypsyystason saavuttamista - joka oikeasti haluaa oppia asioita ja jolla on selvä päämäärä, mihin hän opinnoillaan pyrkii, tämä nykyinen malli voi olla hyvinkin toimiva. Eikä pelkästään opiskelijan näkökulmasta.

Yhden enemmän tai vähemmän leikkimielisen arvion mukaan ihminen oppii
- 10 % siitä, mitä hän lukee
- 20 % siitä, mitä hän näkee
- 30 % siitä, mitä hän kuulee
...
- 80 % siitä, mitä hän tekee

Ja minkä voin entisenä opettajana vahvistaa

- 90 % siitä, mitä hän opettaa.

Työssäoppimisjakso ei ole oppimismahdollisuus vain opiskelijalle, vaan myös opettajalle - siis ammattilaiselle, joka opiskelijaa ohjaa. Eli tässä tapauksessa minulle.

Ja näin se on ollut ainakin tämän ensimmäisen kuukauden osalta.

Minulla on tietty työskentelytapa, joka ainakin joiltakin osin pohjautuu matemaatikon luonteeseeni eli analyyttisyyteen, loogisuuteen ja järjestelmällisyyteen. Huonekalupuusepän työssä (no oikeastaan melkein missä työssä tahansa) eteen tulee erilaisia tilanteita, joista moniakaan ei ole ollut mahdollista aiemmin harjoitella - ainakaan riittävästi. Näissä ei myöskään yleensä ole yhtä ainoaa oikeaa suoritustapaa, mutta yhdessä projektissa ei voi tai ei ole hyvä käyttää kuin yhtä tapaa. Vaikka tehtävän saisi valitulla keinolla onnistumaan, saattaa siitä jäädä aavistus, että jokin toinen keino olisi ehkä ollut parempi. Sitä voidaan sitten seuraavalla kerralla kokeilla.

Nyt, kun minulla on vastuullani opiskelija, jonka on tarkoitus oppia puusepän ammatissa tarvittavia taitoja, olen saanut miettiä omaakin tekemistäni niin, että pystyn muotoilemaan tekemisessäni tärkeät elementit sanoiksi, joiden avulla välitän asian työssäoppijalleni. Sitä kautta olen ajautunut arvioimaan omaa tekemistäni tavalla, josta on hyötyä myös minulle. Olen oppinut omasta tekemisestäni paljon lisää. Tästä on ollut erityistä hyötyä juuri noiden edellä mainitsemieni työtehtävien erilaisten suoritustapojen arvioinnissa ja kuhunkin projektiin parhaiten sopivan tavan valinnassa.

Siinä samalla olen saanut seurata, kuinka työssäoppijani kyky ajatella, mitä ja miten kannattaa tehdä, ja myös tehdä siten kuin on ajatellut, on kehittynyt. En toki väitä, että tämä olisi kokonaan minun ansiotani. Työssäoppijallani oli tähän jo alussa hyvä pohja, jonka päälle on ollut hyvä rakentaa.

Olen tässä ohjaustyössä hyödyntänyt oman amisopettajani toimintatavoista osaa sellaisenaan, osaa olen muokannut enemmän itseni näköiseksi. Suorana kopiona olen käyttänyt kysymystä "miten ajattelit tehdä tämän?". En halua antaa opiskelijalle valmiita vastauksia, vaan haluan, että hän itse miettii, miten asioita voisi tehdä, ja sitten yhdessä arvioimme eri toimintatavat ja valitsemme niistä tilanteeseen sopivimman. Näin toimittaessa tapahtuu oppimista molempiin suuntiin, ja se on parasta, mitä tällaisesta työssäoppimisesta voi seurata.

Kyllä tämä siis on kaikkine mahdollisine puutteineenkin hyvä käytäntö, tai ainakin se voi sitä olla. Minun ja minun työssäoppijani kohdalla järjestely on realisoitunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Muutenkin ammatillisessa koulutuksessa on nykyään - ainakin aikuisopiskelijoiden näkökulmasta - hyviä piirteitä. Yksi parhaista on nimeltään "jatkuva haku". Se tarkoittaa sitä, että monilla aloilla opiskelun voi aloittaa milloin tahansa, ei siis vain lukuvuoden alussa. Koska opintopolut eli opiskelun sisällöt räätälöidään nykyään pitkälti henkilökohtaistaen, ei varsinkaan aikuisopiskelijoilla ole yhtä ja samaa putkea, jonka kautta kaikkien pitäisi mennä. Tämän ansiosta ihmisillä on mahdollisuus hakea ja päästä ammatilliseen koulutukseen juuri silloin, kun se heidän elämäntilanteensa puolesta on ajankohtaista ja parhaiten toteutettavissa. Tämä on oikein hyvä asia.

Mitä muuta verstaalla nykyään tapahtuu, siitä saat parhaiten käsityksen verstaan nettisivuilta hiukanhuonekaluja.com sekä verstaan somekanavilta, Instagramista ja Facebookista.